Painajainen Elm Streetillä (1984)

Milloin viimeksi tehtiin amerikkalainen kauhuelokuva joka ei ole huonosti tehty uusi versio jostakin aiemman vuosikymmenen klassikosta tai versio aasialaisesta kauhuleffasta? Kauhufanina olisi ihanaa olla todistamassa ensimmäisetn joukossa jonkun kulttihitin syntyä, mutta aika toivottomalta näyttää.
 
Minua Painajainen Elm Streetillä-elokuvassa kiehtoo ja pelottaa se perusidea, että vaara on vain ollessa unessa ja tappava asia siinä on palanut mies jolla on itsetehty hansikas neljä partaveitsenterävää, pitkää veistä "kynsinä". Ja kun se vielä saattoi hyökätä mistä vain, vaikka patjasi sisästä. Se kun jaksaa olla aina yhtä omaperäistä, varsinkin kun vertaa moniin muihin slasher-kauhun tuotoksiin jossa tappaja on tavallinen kuolevainen tavallisen veitsen kera jahtaamassa teinejä valvemaailmassa. Elm Street-ideassa kun jännitys kohoaa silläkin, että unesta on paljon vaikeampi paeta, kuin valvetilassa jostakin tilanteesta. Elokuvaan kehitellyllä lasten hyppynarulorulla on kaksi päätöstä "9, 10, Freddy's back again" ja "9, 10, never sleep again", josta jälkimmäistä käytetään itse elokuvassa sen sopien paremmin sen teemaan.

"Fred Krueger did it, daddy.
And only I can get him, it's my nightmares he comes to."

Freddyn hahmo itsessään on alkuperäisesti lapsenmurhaaja ja pedofiili, mutta onneksi pedofiilipuoli on ensimmäisessä elokuvassa hyvin tukahdutettu eikä missään vaiheessa mässäilty, ettei siihen liiemmin kiinnitä huomiota. Kyllä merkit siellä seassa ovat, mutta elokuvantekijät eivät halunneet sen olevan missään määrin hahmon tai tarinan olennainen puoli ja siten sen pystyy hyvin sivuttamaan ja jopa tulkitsemaan aivan toisin - kuten minä itseasiassa tein kunnes Wes Craven sitten haastattelussa sanoi jotain muuta ja tajusin, että jaa niinpä taitaakin olla. Hahmojen vuorosanoissakin tuotiin esiin vain lapsenmurhaaja, ei muuta. (En nyt kuitenkaan väitä, ettäkö lapsenmurha olisi yhtään sen vähemmän paha asia. Ei todellakaan. Henkilökohtaisesti minulle se vaan ei ole aivan yhtä mautonta kauhuelokuvan aiheeksi, vaikken sitäkään viihteenä itse koe.)

On olemassa myös TV-sarja "Freddyn painajaiset", mutta se on aika paska. Jaksot aika sattumanvaraisia eikä liity enää Elm Streetiin ja lisäksi tarinan yksityiskohdat ovat ristiriidassa ensimmäisen elokuvan antaman tiedon kanssa.

Eli keksitytään taas alkuperäiseen elokuvaan ja sitä seuranneisiin jatko-osiin. Olisin itse mieluummin pitänyt Freddyn hahmon taustat pimennossa eli paljastanut vain sen mitä ensimmäinen elokuva kertoo, mutta pidän paljon hänelle luodusta tarinasta. Se vaan ei ole enää niin pelottavaa, kun tietää jostakin liikaa - varsinkin, jos se jokin alkoi mörkö-teemaisesti. Tosin, elokuvasarjan muissa osissa pelottavuutta latistaa enemmän se hahmon koomiseksi vääntäminen enemmän kuin liika taustojen valotus.

Alkuperäisen Freddy Kruegerin tarina:
Nunnaluostarin vieressä oli psykiatrinen sairaala mielisairaille rikollisille. Nunna, Amanda Krueger, jäi kerran vahingossa tuohon sairaalaan lukkojen taakse koko viikonlopuksi. Sairaalan potilaat raiskasivat hänet uudestaan ja uudestaan ja nunna oli hädintuskin hengissä maanantaina kun hänet löydettiin. Myöhemmin Fred syntyi ja adoptoitiin, koska äitinsä kuoli muistaakseni synnytyksessä. Koulussa häntä kiusattiin ilkkumalla hänen alkuperästään ("son of a hundred maniacs") samalla, kun Fred iskee vasaralla hamsterin hengiltä. Teininä Freddyn adoptioisä pahoinpitelee poikaa aktiivisesti missä vaiheessa Fred on jo selvästi täysin raiteiltaan. Fred meni kuitenkin naimisiin ja sai oman tyttären. Eräänä päivänä vaimonsa vahingossa sai selville miehensä puuhista (lapsenmurhista/hyväksikäytöistä) jolloin Fred hakkasi vaimonsa hengiltä, silloin 3-vuotias tyttärensä vahingossa näkemässä sen kauempaa. Pian tyttö alkoi piirtää kuvia traumaattisesta kokemuksestaan ja hänet vietiin pois isältään.

"Don't worry, baby. Mommy just had to take her medicine
for snooping around daddy's special work.
But you won't tell. Will you?

"I won't tell."

Fred jatkoi lapsenmurhaterroriaan, kunnes jäi kiinni. Joku unohti kuitenkin kirjoittaa etsintäluvan oikeassa paikassa ja Fred vapautettiin. Elm Streetin isät ja äidit ottivat oikeuden omiin käsiinsä ja jäljittivät Freddyn vanhalle pannuhuoneelle johon tämä vei lapsia. Vanhemmat levittivät paikan täyteen bensiiniä ja sytyttivät sen tuleen. Palaessaan ja juuri kuoleman kynnyksellä, unidemonit ilmestyivät Freddylle ja tarjosivat tälle mahdollisuuden elää ikuisesti, unimaailmassa. Freddy otti tarjouksen vastaan sillä häneen oli todella sattunut se, että lapsensa vietiin pois häneltä. Kyse oli nyt syvästä kostonhalusta eikä vain sairaan mielen haluista. Sitä ei ole selitetty miksi kesti niin kauan enne kuin Freddy jatkoi terroriaan unimaailman kautta, mutta siitä hetkestä Painajainen Elm Streetillä-elokuvasarja alkaa.
"Unissa olen ikuinen."

 Ennen pitkää Freddy siirtyy pois Elm Streetiltä, löytääkseen kaikki sillä asuvien perheiden teineiksi kasvaneet lapset ja viimeisen saatuaan, jatkaa aivan muihin kaupunkeihin. "Jokaisessa kaupungissa on Elm Street," hän sanoo. Painajainen Elm Streetillä 6: Freedyn kuolema-elokuva esittelee hänen tyttärensä ensi kerran, kertoo siitä miten tyttö saa tietää totuuden isästään ja päättyy siihen miten tyttö onnistuu vihdoin lopullisesti tappamaan tämän. Mutta Painajainen Elm Streetillä 7: Uusi Painajainen heittää soppaan aivan uuden näkökulman. Kaikki olikin ollut vain elokuvasarja samalla tavalla kuin se on meille, mutta Freddy ei ollut vain kuvitteellinen hahmo, vaan muinainen pahuus joka oli vankina Elm Street-elokuvissa, mutta on nyt vapaa...

....

Että sellaista. Pidän tuossa tarinassa lähinnä siitä, että kun Freddystä nyt kerran on tehty niin läpeensä sairas, ainakin siihen tuotiin mukaan kunnolla inhimillisyyttä tuolla tyttären menetyksen ja sen vaikutuksella hahmokehityksessä. Ja yliluonnollisen ystävänä viimeisen elokuvan juonenkäänne oli ihan maistuva keksintö kaiken muun yliluonnollisen päälle. Mutta kuten sanottua, minä olisin jättänyt ensimmäisen elokuvan ainoaksi. Se kun ei painota siihen mitä kaikkea sairasta Freddy on, vaan siihen mitä se tekee nyt; tappaa ihmisiä unimaailmann kautta ja on voitettavissa eri tavalla kuin kuolevainen murhaaja olisi.

Kiehtovaa minulle Elm Street-sarjassa on tuon omaperäisen perusidean lisäksi myös se mitä erilaisia tapoja tappaa Freddy, jokainen osa keksi. Suosikkini on se alkuperäinen 'kuinka painajaismörkö-voitetaan'-tapa, mutta neloselokuvan keino oli myös mielenkiintoinen; "In the reflection of my mind's eye, evil sees itself and it will die." Sen enempää en halua spoilata kumpaakaan. x)

Suosittelen lämpimästi Painajainen Elm Streetillä (1984) kaikille slasher-kauhun ja/tai yliluonnollisen ystävllle, jotka sietävät myös jokseenkin huomattavan määrän veren lentoa...K-18 versio kun on varsin verinen parissa kohtaa. K-15 versio on muistaakseni aika massiivisesti leikattu. Jatko-osista (joista suurin osa ovat enemmän kauhukomediamaisia) parhaita ovat 2 (Freddyn kosto), ja 7 (Uusi painajainen).

Itse en viitsi katsoa kovin moneen kertaan muita kuin ensimmäisen elokuvan, kun se on vähiten humoristinen ja keskittyy enemmänkin mörkö-teemaan, kuin verellä mässäilyyn tai siihen mitä Freddy oli eläessään.

Ja tässä alla vielä hauska videopeliarvostelu Angry Video Game Nerdiltä.