Salatut elämät (1999-2002)

Eli minähän en tarkoita sitä viime vuosikymmenen älytöntä sontaa. Vaan sitä alkuperäistä, melko laadukasta draamasarjaa vuosilta 1999-2002. "Fani" nyt on turhan vahva ilmaisu, mutta pidän niistä ekoista kausista paljon. Mitä, onko kaksi eri sarjaa samalla nimellä? Tavallaan on ja tavallaan ei.

Salatut elämät alkoi tammikuussa 1999 oikeasti aika laadukkaasti kirjoitettuna ja leikattuna, hienosti näyteltynä draamasarjana jossa oli sydäntä ja aitoa tunnetta mukana. Se ei ollut mikään kiireellä tekaistu Suomen Kauniit ja Rohkeat. Siinä ei revitty draamaa realismin kustannuksella, yhtä jaksoa ei tungettu täyteen kaikkea tyhjänpäiväistä tekemällä tehtyä suhdedraamaa tai teennäistä teinisekoilua, kohtauksia ei järjestelty sattumanvaraisen sekavasti, eikä aikajanan kanssa sekoiltu. Ja kaikki isommassa osassa olevat näyttelijät olivat heti hommansa osaavia.

Nykyään se on täysin erilainen, täys roskasarja ja siltä ei saisi odottaa mitään, mua silti äsryttää miten nykyiset käsikirjoittajat eivät viitsi edes vähän katsoa mihin väliin mitäkin tempaisevat. Tarviko sen 2-vuotiaan vauvan kasvaa 5-vuotiaaksi pikkupojaksi just sillon ku naapurin täti oli raskaana ja näin ollen oli raskaana kokonaiset kolme vuotta eikä kukaan ihmettele mitään? Ja toinen naapurin täti keksi väittää olevansa raskaana näin ollen kolme vuotta kuolleena olleen miehen kanssa ja kukaan ei kyseenalaistanut väitettä, ja lisäksi se nainen vielä loppujen lopuksi tajusi että tosiaan oli raskaana sille. Eikö olis mitenkään ollut mahdollista vanhentaa sitä kakaraa edes vähän uskottavammassa kohtaa? Eihän toki Kaunarit-tyylisillä sarjoilla ole oikein koskaan mahdollisuutta lisätä hahmojensa ikävuosia täysin realistisuuden ja logiikan nimissä, mutta jotain rajaa! Ja nykyhetken tapahtumissa ne on repineet takaisin kuvaan hahmon joka kirjaimellisesti haudattiin kuolleena ja sen luutkin oikeen kaivettiin esiin yhdessä vaiheessa niin että sen kuolleisuus oli oikein mahdollisimman kirjaimellisesti ja ikimuistoisesti näytetty ja silti se onkin nykyhetkessä yhtäkkiä täysissä sielun ja ruumiin voimissaan ja historia on täysin uusiksi kirjoitettu. Vitun urpot eivät edes yritä luoda edes näennäisesti laadukasta tavaraa.

Mä tiedän, se on vain kuvitteellinen tv-sarja ja otan tästä nyt pulttia lähinnä siksi että arvostan laatuviihdettä, tykkäsin alkuperäisestä sarjasta ja tämä nykypaska pilaa tai ainakin suuresti vähentää alkuperäisten Salkkarien mahdollisuuden saada uusia faneja koska sarjaan tutustuvat varmasti luulevat että se on aina ollut tollasta sielutonta, ärsyttävää ja välinpitämättömästi toteutettua paskaa. Äääh. Palataanpa siis takaisin kulta-aikoihin.

ALKUPERÄISET HAHMOT
(joskin Kari Taalasmaa ja Maarit Salin näyttäisi puuttuvan joukosta)

Salatut elämät, (puhekielessä Salkkarit), tarkoitettiin todennäköisesti alunperin ihan vain uudeksi suomalaiseksi draamasarjaksi, ei saippuasarjaksi. Siihen nimittäin suunniteltiin tietty jaksomäärä ja vain noin kolmen vuoden kesto - eli ilmeisesti siihen suunniteltiin loppu, eli siihen pakostakin oli suunnitelti valmis juonikuvio. Sinänsä siis outoa että se muuttui sopimuksen jatkon jälkeen vuosien mittaan roskasarjaksi ja vielä oudompaa että se on siltikin kai Suomen suosituin sarja. Siis käsittääkseni se nousi suosioonsa nimenomaan sen alkuperäisen, laadukkaan, samaistuttavan ja aidontuntuisen tyylinsä takia, niin että miksi helvetissä se alkoi muuttua täysin ja miksi se on vieläkin Suomen katsotuin? Tai no...kai ne ajatkin ovat muuttuneet ja uusi sukupolvi arvostaneet sem uutta tyyliä tarpeeksi. En tiä.

Jos alkaisin selittää alkuperäisten Salkkareiden juonipolkuja, se saattaisi kuulostaa jossain määrin ylidramaattiselta saippuaoopperalta, mutta jos katsot muutamia ensimmäisiä jaksoja, ymmärrät ehkä ettei se ollut. Ja se oli tosiaan rauhallisesti ja hyvin kerrottua tarinaa jossa jaksojen tapahtumat ja päätökset muisti vielä pitkään, koska niihin samaistui välittömämmin ja niistä ja hahmoista oikeasti välitti. Nykyään edellisen jakson saattaa unohtaa jo viidessä minuutissa, koska ne eivät yleensä ole mitään muuta kuin tekemällä tehtyä ylidramaattista sekoilua ja 5-vuotias pentukin osaisi leikata jaksojen kulun paremmin kuin se kuka ikinä nykyiset jaksot sitten leikkaakin. Ei toki koko syy leikkaajassa ole, hänhän voi vain tehdä parhaansa sillä materiaalilla mitä saa työstettäväkseen.

En muista milloin Salkkareiden taso alkoi laskemaan kuin lehmän häntä, mutta epäilen että se tapahtui suurinpiirtein niihin aikoihin kun alkuperäiset nuoremmat hahmot kirjoitettiin ulos. (Miia, Saku, Kalle, Aki ym.) Ja sen taas epäilen tapahtuneen silloin alkuvuodesta 2002 jolloin Salkkareiden oli tarkoitus päättyä. Se voi olla että Salkkarit yrittää yhä käsitellä tärkeitä teemoja, mutta nykyversion naurettavalla tyylillä ne tuskin uppoaa ihmisiin yhtä hyvin kuin alussa, koska nykyään Salkkarit on tosiaan pitkälti aivotonta draamaa viihteen nimessä.

Alkuperäisen tyylin ja materiaalin vaihduttua roskaan mä aloin katsoa Salkkareita vain silloin tällöin kausittain, koska se oli yhä hyvää hetkiviihdettä, mutta lopulta vain jos sattui kanavalle ja joku uusi hahmo sattui herättämään mielenkiintoni, (kuten esim. Miro ja Salla.) Katselukausieni välissä alkoi olla usein kuukausia. Lopulta vannoin etten enää ikinä katso niitä sekuntiakaan, sillä paloi päreet totaalisesti kun yhteen jaksoon heitettiin niin paksua ja älytöntä draamaa että keitti yli. Kirjaimellisesti älytöntä koska siihen ei ollut MITÄÄN logiikkaa. Siis sen mä vielä siedin että saippuaoopperaksi muuttuneen sarjan aikajanan kanssa ollaan välinpitämättömiä, mutta jos draamaelementinkin suhteen heitetään logiikka hevonperseeseen niin kyllä katkeaa kamelin selkä, sillä sellanen on jo mautonta jopa tv-viihteeksi! Sen jälkeen mä taisin kuitenkin silti myöhemmin jatkaa niiden seuraamista kun siihen käveli joku uusi tarpeeksi mielenkiintoinen hahmo just sillon ku satuin surffaamaan kanavalle, ja vaikutti olevan siedettävästi kirjoitettu kausikin meneillään. Nyt en kuitenkaan ole katsonut tv:tä oikeestaan kuin vain lauantaisin enkä siis edes muistanut Salkkareiden olemassaoloa suunnilleen vuoteen ennen ku viime viikolla sattumalta osui kolmoselle ja näin että yksi alkuperäisistä hahmoista, Kalle, oli pöllähtänyt takaisin kuvioihin. Kalle kun sattui oleeen yksi suosikeistani kans.

Pidän myös Salkkareiden tunnarista, sen sävelestä ja sanoista. Mielestäni se puki hyvin alkuperäistä sarjaa ja on kurjaa että se joutuu nyt edustamaan roskasarjaa. Onneksi edes sen sanoitus on jätetty pois ja lopputeksteissä kuuluu vain pätkä instrumentaalia versiota. Niin, ja oletteko huomanneet, että aluksi Salkkareiden yksi jakso kesti 20 minuuttia jopa ilman mainoskatkoja? Nyt ne kestävät vain noin kymmenen minuuttia ilman mainoskatkoa ja siksi ne kai tunkeekin väliin kaksi pitkää mainoskatkoa jottei kukaan vaan huomaisi että niiden laatu on laskenut niin dramaattisesti ettei yhtä jaksoa kestäisi erkkikään jos sen pituus olis oikeasti sama kuin ennen. Tai, ainakin muistelen että olisin joskus ottanut aikaa ja näin olisi.

Kalle, Ismo ja Miia

Alkuperäisistä Salatuista elämistä ehdoton suosikkihahmoni taitaa olla Saku Salin. Sakulla oli hyvät jutut ja mielenkiintoinen persoona, sekä oli sarjan keskipisteenä mielenkiintoisella tavalla. Ja Jasper Pääkkönen nappivalinta sen näyttelijäksi. Salinien perhe oli muutenkin viihdyttävä, mutta jotenkin sydämeni veivät enemmän Laitelat. Se miten niiden välinen rakkaus ja side oli silti vahva vaikka Ismo hakkasikin lapsiaan eikä pystynyt halutessaankaan yksinään parantumaan.
En tietenkään ajattele että se tilanne olisi mitenkään ihailtava tai miellyttävä sinänsä, mutta se oli mielestäni liikuttavaa koska se osoitti jollain merkittävällä tavalla perherakkauden kestävyyttä ja miten sen nimessä on valmis kestämään mitä tahansa - ja koska se ei silti glorifoinut eikä esittänyt perheväkivaltaa hyväksyttävänä, ja Ismokin haki lopulta apua ongelmaansa. :)

Luin silloin Salkkareiden kulta-aikoina myös pari niistä spin-off-kirjoista. Ainakin Siljan vaihto-oppilas-vuodesta ja Kallen intti-vuodesta. Ja nekin oli tv-sarjan lailla hyvää luettavaa. En uskalla edes kuvitella millaista älytöntä pullamössöskeidaa nykyajan version pohjalta kirjoitetut kirjat ovat, mikäli sellaisia vielä väännetään.

Tällä hetkellä Salkkareiden ensimmäinen kausi on myynnissä DVD-bokseina ja toisesta kaudesta aiankin eka puolisko. Suosittelen vuokrata jostakin hyvinvarustetusta videovuokraamosta ja tsekata ne. Suosittelen lämpimästi vaikket yhtään arvostaisi nykypäivän Salattuja elämiä. En nimittäin voi painottaa liikaa että alunperin tämä sarja oli verrattain kuin toiselta planeetalta ja oikeasti ajankulun arvoista. Ei läheskään yhtä hyvä kuin Käenpesä tai Sydän toivoa täynnä, mutta hyvä kuitenkin.

Saku, Miia ja Kalle tonkii kuolleen Puustisen asuntoa:
(ensimmäisiä jaksoja)

Salatut elämät - Viikko 5

(ensimmäistä vuotta)

Fandom-kysely

Löysin ja suomensin/sovelsin nämä kysymykset täältä.

1.) Valitse 2-5 tämänhetkistä fandomiasi?
1. Harry Potter
2. Leijonakuningas
3. Peter Pan
4. Oopperan kummitus
5. Buffy Vampyyrintappaja / Angel TVS

2.) Suosikkihahmosi kustakin fandomista?
1. Barty Kyyry Jr., Sirius Musta, Weasley kaksoset, Albus Dumbledore, Lee Jordan
2. Simba, Kiara, Kovu, Banzai, Pumba
3. Peter, Wendy, kapteeni Koukku, Helinä-keiju
4. Erik (eli Kummitus), Christine (ei Lerouxissa), Raoul (ei Lerouxissa)
5. Connor, Giles, Angel, Buffy, Fate, pormestari Richard Wilkins, Spike, Willow, Xander, Anya, Tara, Oz, Joyce

3.) Suosikki parituksia?
1. En oikeastaan mieti parituksia Pottereissa eli ei ole suosikkeja. Fanien au-parituksista tosin kiehtoo Draco/Hermione.
2. Kiara/Kovu. Ei oikeastaan muita. Fanien parituksista en niin välitä.
3. Peter/Wendy. Sama juttu kuin yllä.
4. Erik/Christine. Sama juttu kuin yllä.
5. Buffy/Angel, Buffy/Spike, Tara/Willow, Oz/Willow, Xander/Anya.

4.) Mikä on suosikkiasiasi ko. fandomissa?
1. Koko syvästi inspiroiva velhouniversumi ja miten kirjat yhdistää hienosti lapsenomaiseen materiaaliin, synkkää ja aikuisemmille suunnattua teemaa ja materiaalia. Ja foorumiroolipelit.
2. Se miten synkkä ja rehellinen se on Disney-elokuvaksi.
3. Peter Panin hahmon psykologia.
4. Andrew Lloyd Webberin musikaali(elokuva) ja Susan Kayn faninovelli. Kumpikin yhtä suosikkeja.
5. Hahmojen erityisen helposti samaistuttavuus, sarjan huumori, ja nuorten hahmojen puhetapa joka on tosi viihdyttävää, Angel TVS:ssä myös sen tunnari sekä Connorin ja Angelin tarina.

5.) Mikä ärsyttää/mitä vihaat eniten ko. fandomissa?
1. Ei oikeastaan mikään. Ei ole vielä yhtään erityisen ikävää kokemusta.
2. Fanit jotka eivät kunnioita rajaa fanitarinoiden ja virallisten faktojen välillä vaan levittelevät omia fantasioitaan totuutena, mikä luo hirmuisesti sekavuutta ja virheellistä tietoa uusille faneille.
3. Se miten Disneyn animaatioelokuva on muodostunut Peter Panin keulakuvaksi/kasvoiksi vaikka sillä on hyvin vähän yhteistä alkuperäisen, todellisen tarinan ja hahmojen kanssa.
4. Andrew Lloyd Webberin oman rakastetun musikaalinsa virallinen jatko-osa(a) Love Never Dies.
5. Ei tässäkään oikein mikään.

6.) Oletko luonut siihen yhtään fanihahmoa? (fanihahmo = original character = täysin itse luotu.)
1. Kyllä.
2. En, (jos au-versiotani Kovusta ei lasketa.)
3. En.
4. En, mutta aion kyllä.
5. En.

7.) Haluatko kertoa niistä hahmoistasi jotain?
1. Jesse oli velho ja ihmissusipoika joka tappoi kerran onnettomasti tyttöystävänsä pikkusiskon ja tuli isänsä hylkäämäksi, vihasi kiroustaan ja lopulta se vahingossa saatiin nostettua sen yltä.
Hunter on velho ja ihmissusipoika joka rakastaa tartuntaansa ja puolitosissaan miettii millaista olisi tappaa ihminen, on lähes ylivilkas persoona ja suuri kauhugenren fani ja käytännön pilailija.
Jacob on tuon uudemman ihmissuteni isä joka on velho, mutta työskentelee jästien rikospoliisina ja jonka pikkuveli katosi vuosikymmeniä sitten, liittyen taikamaailman rikoksiin. Hän on hyvin omistautunut ja rakastava isä eikä ikinä hylkäisi poikaansa.
Connor on hieman epätasapainoinen vaikkakin onnellisesti hyville vanhemmille adoptoitu puoliverinen velho. Hän on kahden verisisaruksen lapsi, mutta se ei tuonut minkäänlaisia kehitysongelmia. Epätasapainoisuus johtuu juuristaan psykopaatti-isänsä hoivissa. Connor oli niin nuori huostaanotettaessa ettei tietoisesti muista mistään mitään, mutta jäljet jäi ja kaavailen että koko historia aukeaa hänelle vielä jonain päivänä ja mahdollisesti kallistaa hänet toisessa velhosodassa pimeän puolelle.
2. Kovusta loin au-version vaihtoehtoiseen todellisuuteen sijoittuvaan foorumiroolipeliin.
3. -
4. Aion luoda oman fanihahmon Oopperan kummitus-roolipeliini. Kaavailen että se olisi jonkinlainen katulapsi/teini.
5. -

8.) Kuka on vähiten suosikkisi fandomin hahmoista?
1. Ginny Weasley. Ärsyttävä persoona.
2. Zira. Jotenkin vaan ei niin kauheesti kolahda.
3. En osaa sanoa.
4. En osaa sanoa.
5. Herra/Master (vampyyrien "kuningas")

9.) Oletko romanttisesti ihastunut mihinkään päähahmoon?
En, enkä sivuhahmoihinkaan.

10.) Haluatko sanoa fandomisi luojalle jotain?
No joo, mutta on hyvin epätodennäköistö ettö he lukisivat suomenkilistä blogia ja juuri tätä merkintää. :)

Taru Sormusten Herrasta

Ensikosketukseni oli Sormuksen Ritarit-elokuva alkukeväästä 2002. Rakastuin, joten ryntäsin heti kirjakauppaan ostamaan koko trilogian yhteisnidoksena. En eroaisi siitä niteestä suurestakaan summasta. Muistan kuinka luin sitä jopa vielä tauottomammin kuin Harry Potter-kirjojakin. Meinaan Harry Potterit jotenkuten sain laskettua käsistäni jossain vaiheessa yötä, mutta TSH:ta luin päivät ja yöt ajantajun kadottaen, ja kerran auringon noustessa väitin työharjoittelupaikkaani olevani kipeä jotta ei tarvitsisi lopettaa lukemista. (Puolustukseni voin sanoa, että olin silloin teini-ikäinen. ;D)
Sitä paitsi örkit olivat juuri löytäneet Frodon Lukitarin luolalta ja Sam kuullut ettei Frodo-herra olekaan kuiollut ja lähti seuraamaan örkkejä saadakseen Frodon takaisin ja sitten alkaisi seikkailun vaarallisin osuus.

Muistan kuinka pillitin silmät päästäni kun Sam luuli Lukitarin tappaneen Frodon ja viipyi isäntänsä ruumista pidellen tuntikausia ja lupasi palata tämän luo enää koskaan eroamatta, sitten kun olisi saattanut Frodon tehtävän loppuun. Ne sivut on kyynelten tahrimat ja mielestäni tuo kohtaus on elokuvassa aivan liian kepeästi ja pikakelauksella sivutettu. Olisivat edes pidennettyihin dvd-versioihin laittaneet sen enemmän kirjan mukaisesti, jos edes filmasivat sitä niin...Rakastin ko. kohtaa yhä enemmän kun sitten tarun päätyttyä luin Tolkienin lisäyksiä kirjan liitteistä ja selvisi miten tärkeä kohta tuo oli Frodon ja Samin jälleennäkemiselle kaikkien vuosien jälkeen.

Eli kuten näette, minä rakastuin tässä Tarussa ensisijaisesti Frodon ja Samin ystävyyteen joka syveni veljeyden tasolle yhteisen matkan aikana, ja rakastumiseni on Tolkienin kirjoituksen ja elokuvantekijöiden lisäksi suuresti myös Elijah Woodin ja Sean Astinin loistavan näyttelijätyön ja kemian ansiota.

En tiedä miten uusi idea Tarun perusastelma oli silloin kun Tolkien sen julkaisi, mutta minua kiehtoo valtavasti ajatus että maailman hallitseminen, julmuus, ahneus ja pimeys voisi olla kiteytyneenä yhteen niin pieneen ja kauniiseen esineeseen. Ja että sen tuhoaminen ei kävisi kädenkäänteessä ja tuskitta. (Niin, How It Should Have Ended-videot ovat hauskoja ja tekevät usein hyviä pointteja, mutta minä en usko että Sormusta olsii voitu tuhota vain lentämällä kotkilla Tuomiovuoren yli. Sauron etsi sitä jo jatkuvasti monelta eri suunnalta, varmasti Mordorin ilmatilaakin tarkkailtiin jo kauan ennen kuin Saattue lähti matkaan.)

Suosikkihahmojani tarinasta ovat ehdottomasti Frodo ja Pippin. Hobitit ylipäätään. :)
Aragorn on myös kärkipäässä ja elokuvien näyttelijä osui todella kohdalleen kuten oikeastaan kaikkien hahmojen suhteen.

Mielestäni Peter Jacksonin elokuvatrilogia on mahtava ja sydämellinen tribuutti Tolkienin tarulle. Onhan niissä toki tarpeettomia muutoksia, sellaisiakin joista en pidä. Kuten esim. nyppii että ne antavat kuvan ihan kuin Sam olisi pysynyt Frodon rinnalla ensisijaisesti koska lupasi Gandalfille, kun tosiasiassa (eli kirjassa) se pysyi sen rinnalla koska se kuului sen persoonaan ehdottoman rakastavana, omistautuneena ja uskollisena ystävänä ja palvelijana. Sam suorastaan loukkaantui kuin haltiat vihjailivat että hän saattaisi jättää Frodon...Ja mielestäni oli hupsua dramatiikkaa sitoa Arwenin henki Sormuksen kohtaloon. Ja elokuvaversen Lukitar on naurettavan pieni ja liian hämähäkki. Minä kuvittelin sen ainakin kymmenen kertaa isommaksi ja vain hämähäkkimäiseksi olennoksi. Mutta mikään muutos ei kaiherra minua liikaa, koska yleisesti ottaen elokuvien tunnelma ja juonirunko on täydellisesti kohdallaan! Kuten myös pitkälti hahmojen suhteiden esitys.

Yksi suosikkikohtiani elokuvista on kun Pippin pelastaa Gandalfin hengen. Pikkuinen, nuori ja ei-niin-kauan-sitten henkisesti kovin kypsymätön hobittipoika pelastaa ikivanhan ja viisaan velhon. Tietenkin kohtauksen vaikuttavuuden ratkaisevin puoli on se että tuo velho rakasti hobitteja ja hobitit häntä, ja nuo kaksi olivat ystäviä ja tavallaan omasivat jonkinlaisen vanhempi/lapsi-suhdedynamiikan. :')

Siis kaikenlaiset muutokset eivät haittaa, kun elokuvan ohjaajalla, näyttelijöillä ja muilla tekijöillä on kuitenkin selvästi kunnioitus ja sydän täysillä mukana. Ja mielestäni PJ:n trilogiassa todellakin on. Vaikka joku joskus tekisikin kirjalle vieläkin uskollisemman elokuvasovituksen, minun on vaikea kuvitella että se yltäisi tunnelmassaan ja hengessään yhtään lähemmäs kirjaa kuin Jacksonin trilogia.
Rakastan kirjaa enemmän kuin elokuvia, mutta olen silti lukenut sen vain kahdesti ja elokuvat nähnyt lukemattomia kertoja. Näkökykyni on huonontunut viime vuosikymmenen aikana joten pitäisi ostaa toinenkin kirjakopio jossa on parempi fontti(koko) ja riviväli. Elokuvatrilogian olen nähnyt jokaisen osan 4-6 kertaa leffateatterissa ja lukuisia kertoja pidennettyinä dvd-versioina.

VIRALLINEN TRAILERI:

PARI TEKEMÄÄNI FANIVIDEOTA:

Pieni talo preerialla

Alison Arngrim, joka näytteli Nellie Olesonia, puhuu eräässä haastattelussa sarjan faneista mikä tuo hienosti esille miksi se on paljon muutakin kuin vain televisiosarja viihteeksi.

Mutta ensin, niille jotka eivät tiedä mistä ylipäätään on kyse; Tämä on Yhdysvaltalaisen kirjailijan Laura Ingalls Wilderin lasten- ja nuortenkirjasarjaan perustuva televisiosarja joka seuraa sarjan päähenkilön, Lauran, ja hänen läheistensä elämää Yhdysvalloissa 1870-1880-luvuilla. Sarja kertoo Lauran omasta elämästä, mutta televisio-versio eroaa suuresti kirjoista eli sen tapahtumat ovat melko kaukana Lauran oikeasta elämästä sillä televisioon tietenkin haluttiin lisätä roppakaupalla draamaa. Kuulema myös Charlesin, Lauran isän, hahmo on hyvin erilainen kuin kirjoissa. Kirjoja en ole lukenut enkä ole liiemmin kiinnostunutkaan, mutta tämä televisiosarja on sydäntäni lähellä.

Sillä on toki standardifaneja jotka katsovat sitä vain koska se on hyvä show, mutta sillä on värikäs skaala erilaisia faniryhmiä: Alisonin mukaan on faneja jotka katsovat sitä koska pitävät Michael Landonista, ja faneja jotka kasvavat sarjan parissa koska niiden äidit laittavat katsomaan koska sarja on hyväksi lapsille, ja nämä fanit pitävät sarjasta koska samaistuivat Lauran hahmoon, halusivat olla Laura. Ja sitten taas faneja jotka pitävät Nellien ja tämän äidin hahmoista koska kokevat sarjan olevan aivan liian hyvistelypainotteinen ja sillä ällöttävä ja että on kivaa kun siinä on sellaisia pahoja, kammottavia ihmisiä. On faneja jotka rakastavat sarjaa ja katsovat sitä salaa koska ystävänsä ajattelevat sen olevan hölmö tyttöjen ohjelma. Ja faneja joiden lapsuus on hirveä ja elävät hirveissä perheissä, ja toivovat että heidän perheensä olisi kuin Ingallsit ja katsovat tätä sarjaa koska se saa olon tuntumaan paremmalta ja voiden samaistua Walnut Groven ihmisiin. Ja faneja jotka ovat kärsineet vaikeista sairauksista ja kestäneet niitä tämän sarjan voimalla. Ja faneja jotka ovat hirvittävän masentuneita ja onnettomia ja tämä sarja on ainoa asia joka saa heidät jaksamaan elämää. (Alison Arngrim, haastattelu)

En muista tarkalleen koska ensimmäisen kerran katsoin tätä sarjaa, mutta lapsi en kuitenkaan enää ollut. Olen katsonut sarjan läpi ainakin kolmesti ja yksittäisiä jaksoja lukemattomia kertoja. Itse kuuulun ryhmään joka katsoo tätä sarjaa ensisijaisesti Ingallsien takia. Oma lapsuuteni ei ollut hirveä, vaan okei, olosuhteisiin nähden todella okei - ollen muutamia merkittäviä asioita jotka pidättivät sitä olemasta onnellinen. Tarvitsen ajoittain annoksen Ingallsien perheidylliä ja ihanan yksinkertaista 1800-luvun elämäntyyliä.

Toinen syy miksi koen suorastaan tarvitsevani tätä sarjaa on nykymaailman hektinen meno ja ruma suunta joka joskus turhauttaa syvästi. On ajoittain ihanaa hukkua tunniksi tai pariksi (tai koko yöksi), tämän tervehenkisen sarjan kuvitteellisen kuvaelmaan maailman paremmista ajoista. Tiedän että moni asia on kehittynyt parempaan suuntaan sitten 1800-luvun, kuten esimerkiksi naisen asema, seksuaalivähemmistöihin suhtautuminen yms. Teollistuminenkin toi mukanaan paljon hyvää. Mutta silti...Minun nähdäkseni yleisesti ottaen, ihmiset olivat onnellisempia 1800-luvulla ja aiemmin.

Minun mielestäni tämä ei missään nimessä ole liian hyvistelevä ja ällöttävä sarja, vaikka periaatteessa ymmärrän kyllä miksi jotkut saattavat tuntea toisin. Minä nyt vain olen sattunut katsomaan pari jaksoa sellaista sarjaa kuin Guns of Paradise, ja tämä Pieni talo preerialla ei ole mitään sen hyvistelyjeesusteluun verrattuna! Eli minulla on hieman lieventävää näkökulmaa asiaan.

Jotkut tämän sarjan jaksojen juoni-ideoista ja kuvioista tuntuvat mielestäni ylidramaattisiltä ja jopa tekemällä tehdyltä, mutta omalla tavallaan viihdyttäviä nekin jaksot ovat. Siinä missä monet jaksot ovat puhtaasti samaistuttavia ja aidosti puhuttelevia eivätkä tunnu lähes lainkaan tv-showmaisilta.
Varsinkin, kun kaikki hahmot on kirjoitettu todella uskottaviksi ja viihdyttäviksi, ja näyttelijävalinnat osuneet kohdalleen. Sitä paitsi tämä on joskus täyttä draamaa, joskus puhtaasti samaistuttavaa juonta ja joskus hupsua ja hauskaa komediaa. Tämä sarja yksinkertaisesti tarjoaa kaikkea mahdollista!

Kausia olisi yhdeksän + kolme erikoiselokuvaa ja tekisi mieli luetella suosikkijaksojani, mutta ehkä lopetan tämän tähän, muuten varmaan kukaan ei jaksa lukea tätä merkintää. Yhdeksäs kausi ei ole enää aivan yhtä tasokas kuin aiemmat, koska Ingallsit muuttavat pois ja sitä myöten sarja menettää olennaisen osan olemustaan vaikka perhe yritetäänkin korvata samankaltaisella uudella perheellä (jonka nuorin poika on muuten tosi suloinen hahmo.) Tuolla yhdeksännellä kaudella on toki monia hyviä jaksoja silti. Suosikkini on kaksiosainen "Home Again" jossa Charles palaa Walnut Groveen teini-ikäisen Albertin kanssa joka on jo pitkään ollut vaikeuksissa kaupungissa varastelun ja muun jengitoiminnan tiimoilla ja Walnut Groveen palatessa käy ilmi että poika on koukussa morfiiniin.

Suosittelen lämpimästi tv-sarjaa Pieni talo preerialla, ihan kaikille ikään ja kiinnostuksenkohteisiin katsomatta. En usko että on olemasskaan ihmistä joka ei saisi tästä sarjasta jotain merkittävää iloa irti. Koska tämä on hienosti toteutettu sarja joka käsittelee puhtaasti elämää ja rakkautta sen kaikissa väreissä ja syvyyksissä.

P.S.
Disneyn tuottama minisarja Little House on the Prairie, vuodelta 2005 on myös todella katsomisen arvoinen. Se on paljon lähempänä Lauran kirjoja kuin tämä tv-sarja, ja on tunnelmaltaan ihan erilainen. Erityisesti nautin siitä miten realistisesti siinä toteutettiin preerian intiaanit. Upea elokuva/minisarja jonka aion takuulla joskus ostaa omakseni.

Sir Elton John

"Curse missed opportunities." Jep, olen ollut 17 vuotta melkoisen suuri fani ja Elton on käynyt muutaman kerran Suomessa faneuteni aikana, mutta arvatkaa vain olenko päässyt näkemään ja kokenaan. Ensin olin liian nuori menemään yksin, (tuskin olisin edes päässyt sisään), ja kukaan ei halunnut lähteä mukaani (tai sitten ei ollut varaa)...ja muilla kerroilla oli edelleen seuranpuute ongelmana, koska en huonon näkökykyni takia voi noin vain lähteä ihan yksin täysin uusiin paikkoihin ilman että tulee navigointiongelmia. Ensimmäisen kerran jälkeen eli kun paikka on suht tuttu, ei yksin menemisessä ole enää ongelmia.

Eli nyt, jos hän sattuisi vielä tulemaan Helsingin olympiastadionille, maksaisin aika paljon jopa kenttälipusta päästäkseni kokemaan keikan ennen kuin se oikeasti lopettaa uransa. Pelkään että tilaisuus meni jo, koska hän kävi Helsingissä viimeksi vuonna 2009 ja viime vuonna vain Pori Jazzissa.

Elton kun on avomiehensä David Furnishin kanssa tuossa välissä, (joulukuussa 2010), saanut pienen pojan, jonka he nimesivät Zachary Jackson Levon Furnish-John. Eli kyseessä ei ollut tavallinen adoptio vaan jompikumpi heistä on pojan biologinen isä, (eivät kai ole kertoneet kumpi), jonka korvikeäiti synnytti. Eli poika on nyt jotain 1,5-vuotias.

Elton ja poikansa Zachary, (s. 25.12.2010)

Elton siis on ilmoittanut marraskuussa 2010, että jättää musiikillisen uransa, koska kokee olevansa liian vanha kilpailemaan Lady Gagan kaltaisten kanssa...(se miksi ihmeessä hän vertaa itseään Lady Gagaan on täysin käsittämätöntä - hänen ja Gagan fanikunta on aivan eri planeetoilta ja pääosin eri ikäryhmääkin)...eli suurempi syy lienee hänen halunsa asettua isän rooliin mikä tietenkin on lapselle reilumpaa, kun toinen vanhemmista ei kierrä maailmaa koko ajan. :)

Ei sinänsä yllätä yhtään hänen valintansa. Johan hän jo aikaa sitten kirjoitti tämän ihanan biisin Blessed. ♥

Kattokaa ny ku se on niin söpö! Ja sillä on Eltonin nenä! ^^ (Ja kuulema Davidin korvat. Että revi nyt sit siitä kumpi on sen biologinen isä. ;D Minä oon kyllä sitä mieltä että se näyttää muutenkin totaalisesti Eltonilta eikä vain nenästään, eli Elton on ilmiselvästi sen biologinen isä.)

Elton, David ja lapset Elijah & Zachary.

MUOKS, (2013)
Nyt heillä on toinenkin poika, syntyi 11.1.2013!
Saman munasolun luovuttajalta kuin Zachary eli pojat ovat vähintään velipuolia. :)
MUOKS

Olen ollut Eltonin fani lapsuudesta asti ja oli monta vuotta jolloin mulla ei paljon muita albumeita ollutkaan kuin Eltonin, ja seinäni oli tapetoitu Elton-julisteilla ja lehtijutuilla. Fanitus alkoi Leijonakuningas-elokuvaan kirjoittamastaan, lopputeksteissä soivasta biisistä Can You Feel The Love Tonight.

Elton John taisi olla ihan ensimmäinen englanninkielinen idolini tai jopa ensimmäinen kaikenkaikkiaan. En muista erityisesti fanittaneeni mitään muusikkoa ennen häntä. Jokin sen tyylissä, ja sanoituksissa (jotka toki kirjoitti/kirjoittaa pääosin Bernie Taupin) on vaan niin sykähdyttävää ja ajatona, ja Eltonia voisi kuunnella ilman sanoituksiakin, sävellykset kun ovat samaa lajia. ♥

Eltonin musiikki on pettämättömän inspiroivaa, varsinkin luovaan kirjoittamiseen, ja lisäksi saa mut nykyään erityisen nostalgisiin tunnelmiin...Ja myös haaveilemaan tulevaisuudesta ja rakastamaan elämää erityisen lämmöllä. Eltonin biisit tuo jotenkin uniikilla tavalla sydämen ja sielun täyttävän tunnelman. Vaikee selittää. Sellaista monikaan biisi muilta artisteilta ei yleensä saa aikaan mulle. ♥
Tietysti musiikkinsa lisäksi, nuoren Eltonin keikkailupuvut yms. puvut saa mut tosissaan haluamaan käväistä '70-luvulla. :D

Kaikkien aikojen suosikeimpiani biisejä Eltonilta:
(♥ = erityisen suosikki)

Goodbye Yellow Brick Road ♥
I Guess That's Why They Call It The Blues
Someone Saved My Life Tonight ♥
I'm Still Standing
The Bitch Is Back ♥
Daniel ♥
Blessed ♥
Live Like Horses ♥
Nikita
Honkey Cat
Sorry Seems To Be The Hardest Word
I Need You To Turn To
The One
Your Song
Crocodile Rock
Long Way From Happiness


...ja nyt en enää jaksa käydä läpi tuota kilometrilistaa. 40 vuotta ja kymmeniä albumeita niin ei voi ulkoa muistaa eikä jaksaa tarkistaa, enkä varmasti ole edes kuullut kaikkea. :D

Mutta Elton John on tosiaan aina ollut musiikkirakkauksieni kärkipäässä. ♥ Elton taitaa kaikesta huolimatta kuitenkin sijoittua vasta kolmanneksi.

♥ ♥ ♥ DECLAN GALBRAITH ON PALANNUT! ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Jatkoa viime joulukuun pitkään esittelymerkintään.

Declan on kirjoittanut itse uusia biisejä ja itse tuottanut ne, ja nyt julkaissut muutamien demoversioita viralliseen SoundCloud-profiiliinsa! (Koska niitä ei ole virallisesti ammattilaistoimin tuotettu, laatu sen suhteen on tietysti oikeaa levyjulkaisua matalampi.) Suosikkejani noista tähän mennessä julkaistuista ovat End of the Line, Simple Man, One Day, Never Coming Back ja I Miss You.
"Never Coming Back - Acoustic" on live-laulua. Vaikkei hänen lauluääni olekaan enää erityinen ja mahtava toisin kuin oli lapsena ja varhaisteininä, on se edelleen varsin hyvä. Bisii One Day tuo hänen uuden äänensä miellyttävyyden ja lämmön erityisen hyvin esiin.
Yleensäkin ottaen pidän kovasti noista hänen uusista omista biiseistään. Ovat biiseinä enemmän minun makuuni kuin uransa alkuaikojen biisit (eli coverit ja muiden hänelle kirjoittamat biisit.) Joista toki pidän myös. Edelleen olen rakastunut hänen coveriinsa biisistä Carrickfergus. Mutta siis uskon, että Declan nousee kirkkaasti entistä tunnetummaksi tuolla uudella uolla uudella tyylillään.

Piti nukkuakin tänä yönä, mutta kun menin törmäämään tuohon uutiseen, en kykimintaan, vaan ollut ihan pähkinänä koko yön. ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ !!!

"Is it true that whenever you moved, everybody screamed?"
"Uhh...yeah. ...:)"
"How does that feel, everbody screaming at you like that? In fact, one of your managers told me, honestly, that-"
"One of them? :D"
"Well, you seem to have a team of thousands with you, Declan, I don't know which is which. Anyway, he said that the last time he heard screaming like that was when The Beatles went to a concert."
-haastattelua 10-vuotiaan Declanin kanssa

 Ja tässä tosiaan vielä näytteitä Declanin debyyttialbumilta vuodelta 2002, äänitetty kun hän oli 10-vuotias.

Missä ovat Tupun, Hupun ja Lupun isä ja äiti?

Don Rosa halusi aina kirjoittaa tarinan siitä kuinka kolmoset etsivät isäänsä ja äitiään, koska se oli aina hänen lukijoidensa ykköstoive. Hän ei kuitenkaan koskaan ehtinyt kirjoittaa sitä, (hän jäi eläkkeelle jo vuosia sitten), sillä ei keksinyt kuinka sen voisi päättää edes kohtuuonnellisesti.

Rosan suunnitelmia (jotka eivät nähdäkseni kaikki ole aivan loogisia)...
"I don't know if they'd allow me to use Della Duck (the Nephews' mother). I always had it in my notes to do a story about the Nephews' search for their parents because it was always the TOP request from fans. But I could never figure out how to do it. There could only be 4 possible endings:
1) They search and never find their parents -- pointless and sad.
2) They search and find that their parents are dead -- sad and pointless.
3) They find their parents and go to live with them, leaving Unca Donald --clearly unacceptable, and very very sad.
4) They find their parents and stay with Unca Donald -- illogical, probably illegal (lawsuits would ensue), and sad.

So I never even attempted to suggest the story to Egmont.
But I have *always* had an idea where their parents have been. I figured I'd make them naturalists and intrepid explorers, perhaps the Dad was a Junior Woodchucks leader, and that they have been lost in a Himalayan valley after leaving their triplets with Donald, supposedly for only a few weeks."
(lähde - viesti #1483)

Nuo suunnitelmat ei käy minun logiikkaani, ja tarinan lopun mahdollisuuksien numeroiden 3 ja 4 suhteen olen myös eri mieltä:

Vaikka mitään virallista varmistusta ei asiasta ole, minä olen aina saanut vahvan tunnun että Della kirjaimellisesti hylkäsi pojat Akun luokse aikomatta koskaan palata. Ja minusta pojat muuttamassa takaisin isänsä ja äitinsä luo jättäen Akun, on se epälooginen vaihtoehto, ei heidän Akun luokse jääminen.

Koska canon-tarinan mukaan pojat lähetettiin aluksi Akun luokse vain siksi aikaa kun heidän isänsä on sairaalassa poikien ilotuliteraketti-tempauksen takia. Tämä tapahtui sunnuntaisarjassa lokakuussa 1937 ja oli poikien ensiesiintyminen. Marraskuussa 1937, samat canon-luojat kirjoittivat sunnuntaisarjan jossa Aku saa siskoltaan uuden kirjeen jossa tämä kertoo haluavansa pojat takaisin kotiin.
MUTTA pojat eivät halua kotiin. He juoksevat karkuun itkien kyyneliä ja sanovat että haluavat jäädä Aku-sedän luokse. En löydä englanninkielistä versiota, mutta tuo joka tapauksessa on heidän puhekuplansa pointti. Ja Aku kirjaimellisesti väkivalloin tappelee ja lopulta sitoo pojat pakettiin jotta saa nämä lähetetyksi pois.

Eli tuo tarina ei nyt aivan luo minulle kuvaa että poikakolmikko olisi ollut onnellinen isänsä ja äitinsä luona. Päinvastoin.

Sitten, toukokuussa 1938, taas sunnuntaisarjassa Della soittaa Akulle ja kertoo joutuvansa lähtemään kaupungista vähäksi aikaa ja kuinka "tietää" että Aku "rakastaa pitää ne pikku kullat" luonaan. ("-and I know you love to keep the little dears.") Sitten Della sanoo "*mumble grumble* Relatives..." (eli mumisee epäselvästi jotain sukulaisista) ja kun Aku kysyy "Kuinka pitkäksi aikaa?" pojat rymistävät ovesta sisään kolmipyörillään ja hihkuvat iloisesti "Vain muutamaksi päiväksi, Aku-setä!" Eli kyseessä on poikien, luultavimmin toinen saapuminen setänsä luo.
Tuo sunnuntaisarja ei ole kolmosten luojien käsikirjoittama, mutta toinen heidän luojistaan, Al Tallaferro, piirsi sen. Joten on todennäköistä että poikien luojat hyväksyivät tuon tarinapolun. Ainakin se on semi-canon tavallaan.

ELI: tässä meillä on kolme vaarallisen holtitonta kauhukakaraa jotka epätoivoisesti haluavat kotiin palaamisen sijaan jäädä setänsä luokse. Heidät pakotettiin palaamaan kotiin. Tuo kuvio ei voi päättyä hyvin. Ei vain ole realistista että heillä alkaisi mikään onnellinen perheidylli, koska pojat eivät selvästikään olleet onellisia. Minusta vaikuttaa siltä että pojat tempaisivat taas jotain, ja heidän äitinsä päätyi lähettämään heidät taas Akun luokse - silä kertaa lopullisesti. Sanoen pojille "vain muutamaksi päiväksi" ja Akulle "vähäksi aikaa", mutta tarkoituksenaan lopulliseksi, kadoten näiden elämästä totaalisesti. Viittaus, se miten Della mumisi epäselvästi jotain sukulaisista sen sijaan että olisi selkeästi ja yksinkertaisesti kertonut suunnittelemastaan paluu-ajankohdasta. Della ei siis koskaan aikonut palata.

Ja kuten tiedämme, ankanpojat yhä asuvat Aku-setänsä kanssa, ja ovat ilmiselvästi muutaman vuoden vanhentuneita, eli heidän äitinsä ei tosiaan palannut.

Ajatellaanpa nyt miten haluttomia pojat olivat palaamaan vanhempiensa luokse jopa vain setänsä kanssa vietetyn lyhyen ajan jälkeen. Miksi ihmeessä he haluaisivat palata vanhempiensa luokse vuosikausien jälkeen? Varsinkaan kun nuo vanhemmat eivät pitäneet mitään yhteyttä niiden vuosien aikana. Ja pojat itse muokkautuivat kauhukakaroista onnellisiksi, tasapainoisiksi lapsiksi. Viittaus, Rosan mielipide vanhempien luo paluun loogisuudesta ja Akun luokse jäämisen epäloogisuudesta on nähdäkseni ihan toisin päin.

Enkä myöskään pysty näkemään poikien vanhempia nostamaan huoltajuuskiistaa ainakaan oikeussaliin asti. Kuten sanottua, minusta vahvasti näyttää siltä kuin he tahallaan hylkäsivät lapsensa ja katosivat vapaaehtoisesti, joten en usko että nämä haluaisivat poikia takaisin. Jos haluaisivat, olisivat ne varmaan hakeneet pojat takaisin sen sijaan että poikien pitäisi itse kaivaa heidät esiin.

Mutta voin kyllä nähdä poikien haluavan löytää isänsä ja äitinsä. Kaikki adoptoidut lapset kiinnostuvat biologisista vanhemmistaan ennemmin tai myöhemmin. Mutta kuten kaikesta yllä analysoidusta voi päätellä, tätä nimenomaista tarinaa ei voi pättää onnellisesti. Ei millään. Minä en pysty näkemään heiän vanhempiensa haluavan lapsiaan takaisin enkä poikia antamassa täysin anteeksi hylkäämistä, vaikka ovatkin onnellisia Aku-setänsä luona. Ja jos vaikka vanhemmat yrittäisivätkin saada pojat takaisin, vaikea kuvitella että oikeusistunto määräisi jutun heidän hyväkseen sen jälkeen kun nämä katosivat noin vain siinä missä Aku on vastuullisesti huolehtinut pojista kaiken aikaa. (Ei sillä että haluaisinkaan onnellista loppua. Rakastan draamaa ja katkeransuloisia loppuja. Mutta näen siis ainoana realistisena vaihtoehtona että lopussa pojat jäisivät joka tapauksessa Akun huoltajuuden alaisiksi.)

---> Ne sunnuntaisarjat.

VARSINKAAN Don Rosan luomassa kuvassa, en näe mahdollisuutta poikien vanhemmille sotkea Ankan perheen kuvioita:

Don Rosan tarinasta K.A.S.V.A.T.U.S.O.P.P.I.A

Don Rosan tarinasta K.A.S.V.A.T.U.S.O.P.P.I.A

Don Rosan tarinasta, Vahva-Jussin paluu

 

Don Rosan tarinasta, Vahva-Jussin paluu

(MUOKS. 2015: viime vuonna saksalaisessa lehdessä oli tarina jossa oli tai joka koostui Akun takautumasta siskoonsa ja vauva-ikäisiin siskonpoikiinsa! On siis toivoa, että nykyään ankkakirjoittajat saisivat luvan visioida poikien taustoja! Katsokaa nyt miten söpöä!)

Ankanpojat täyttävät muuten tänä vuonna 75 vuotta!

Paljon onnea, Tupu, Hupu ja Lupu! ♥♥♥

Video by qphdl