Minä ja fanfiction / fanitarinat

Nähden siihen miten iso ja merkittävä osa elämääni luova kirjoittaminen on ja miten ilmaisen itseäni kirkkaasti parhaiten kirjoittamalla, voisi kuvitella sen olleen aina olennainen osa elämääni. Muttei ollut.

kuvan lähde

Osasin lukea jo ennen koulun aloitusta joten kun muut harjoittelivat aakkosia, minä tavasin jo sujuvasti ja kun muut harjoittelivat tavaamista, minä luin sujuvasti. Eikä kukaan kuulema tiedä miten minä opin lukemaan, kun kenenkään ei tiedetä opettaneen. Koulussa pidin aina kovasti äidinkielentuntien ainekirjoituksista, ja opettajani kehuivat usein miten elävästi kirjoitan. Kyseessä ei ollut fanfiction vaan ihan omaperäiset tarinat. Mutta en muista koskaan tosissani kirjoittaneeni tarinoita kotona ennen kuin vasta aikuisena, sen enempää omaperäisiä kuin fanitarinoitakaan.

Sen sijaan ala-aste ikäisenä luin paljon ihan oikeita kirjojakin enkä vain sarjakuvia. Erinäisten nuortenkirjasarjojen lisäksi myös enemmän aikuisille suunnattuja teoksia.
Yläasteella lukeminen jäi huomattavasti vähemmälle ja sen sijaan elokuvamieltymykseni kasvoi ja minusta tuli leffafriikki, mukaan lukien erityisesti kauhugenre. Kirjoja luin lähinnä jos oli pakko kouluprojektien myötä (jos luin, sain hylätyn muutamia kertoja kun en viitsinyt lukea.) Ja luin tietysti, jos joku kiinnostava elokuva pohjautui kirjaan. Vasta myöhäisteini-iässä ja varhaisaikuisuudessa kirjat palasivat kunnolla takaisin mm. Harry Potter -kirjojen ja Taru Sormusten Herrasta myötä.

Minä luin fanfictionia ensimmäisen kerran vuonna 1997, Titanic-elokuvan myötä, kun ihastuin Jackin ja Rosen rakkaustarinaan. Luin tonneittain AU-fanfictionia ja luvan saatuani aloin jopa suomentamaan erästä erityisen tasokasta tarinaa joka liikutti minua suuresti, mutten koskaan saanut sitä suomennosta valmiiksi saatika julki. Johtuen varmaan siitä, että inhoan suomenkieltä.

Ensimmäinen fanfiction-kirjoitukseni taisi syntyä vuonna 1998, puolitosissaan vääntämäni lyhyt jatkokertomus pohjaten Wes Cravenin elokuvaan SCREAM. En koskaan julkaissut sitä, kun en edes hionut sen ideaa kovin pitkälle. Taisin aloittaa fanfictionin kirjoituksen tosissani vasta vuonna 2003-2004, löydettyäni foorumiroolipelit. Aloitin kyllä foorumiroolipelit kirjoittamalla Frodo Reppulia ja Pippin Tukia, mutta lasken ensimmäiseksi "viralliseksi" fanfiction-tarinakseni tarinat Harry Potter-maailmaan täysin itse luomastani hahmosta jonka siirsin ajan kuluessa foorumiroolipeleistä tavallisen fanfictionin puolelle ja hahmo kehittyi sen myötä hurjasti ja julkaisin myös noita tarinoita.

Ehkä se oli osittain tuo kasvun aikana tapahtunut aktiivinen lukeminen ja elokuvaharrastus joka painotti minut fanfictionin puolelle, tai sitten olen vain intohimoisempi fanipersoona kuin originaalikirjoittaja. Mielikuvituksen puutteesta ei ainakaan ole kyse sillä olen useasti luonut täysin omia hahmoja myös reaalimaailmankuvaan ja ilman minkäänlaista kirja tai elokiuvapohjaa - inspiraatio niihin hahmoihin vaan ei tunnu kestävän.

Toisaalta en melkein koskaan kirjoita jostakin äärimmäisen valmiista hahmosta vaan valitsen hahmon josta luojansa ei ole kertonut paljon mitään ja näin ollen on jäänyt itselleni tilaa syventää ja kirjoittaa hahmo omassa uniikissa visioissani ja hahmosta tulee valtaosaksi minun omani, vähäisiin canon-infoihin pohjaavana. Tällaisia hahmoja ovat esimerkiksi Harry Potter -hahmo Barty Kyyry Jr. Toisaalta, kuten Don Rosa Roope Ankan kanssa, minä olen halunnut kaivaa esiin ja huomioida kaikki mahdolliset Barty Kyyry Juniorista kerrotut canon-faktat, analysoida ja sovittaa ne näkemykseeni, eli otan hahmon luojan mahdolliset aikomukset vakavasti. En silti mitenkään välttämättä tavoittele alkuperäisen luojan näkemykseen pääsemistä, vaan luon hahmosta loogisuuden rajoissa oman näköiseni ja sellaisen josta jaksan kirjoittaa.

Vaihtoehtoisesti saatan kirjoittaa hahmosta josta luojansa on kertonut tonneittain tietoa - mutta niissä tapauksissa yleensä sovellan monen eri version kanssa eli yhdistän monen eri canonin versioita omassa näkemyksessäni. Esimerkiksi Peter Pan; yhdistän hahmoversiossani soveltaen J.M. Barrien kirjan hahmon ja vuoden 2003 live-action -elokuvan hahmon, koska jälkimmäinen on ihailtavan uskollinen ensiksimainitulle, mutta vienyt hahmon ratkaisevasti eri tasolle ja tuonut siihen uutta. Lisäksi kirjoitan aivan eri ikäisestä versiosta kuin kummassakaan cannon-lähteessä oleva on - ja näin ollen sain rutkasti tilaa melko vapaasti syventää ja muokata hahmoa itselleni mahdollisimman mielenkiintoiseksi ja omannäköisekseni.

Ainoa jo valmiiksi paljon canon-persoonaa ja infoa omaava hahmo josta olen alkanut oikein syvemmin ja panostetummin kirjoittamaan ilman suurempaa sovellusmahdollisuutta tai aiettakaan, on Leijonakuningas-elokuvan Simba.

Minulle on siis antoisaa ja tärkeää saada analysoida ja syventää jonkun kirjailijan luomusta jota rakastan, kunnioittaen kirjailijan teemoja ja mahdollisia näkemyksiä mutta kuitenkin pääasiallisesti omaan näkemykseeni painottaen. Tuo prosessi on jostain syystä minulle inspiroivampaa kuin täysin originaalin hahmon luominen reaalimaailmaan. Hahmoja itsekin luoneena tiedän miten rakkaita ja tärkeitä ne luojalleen voivat olla ja olen erittäin kiitollinen jos joku sallii fanfictionin hahmoistaan joten tietenkin pyrin aina parhaani kunnioittamaan alkuperäisen luojan tunteita enkä siis kohtele heidän hahmojaan mielivaltaisesti saati kirjoita niitä mauttomiin juonipolkuihin.

Reaalimaailmaan luomiani hahmoja on ollut foorumiroolipelien yhteydessä, mm. 1800-luvun Ranskan aatelissuvun jäsen sekä katupoika, ja muutamia modernin ajan brittiläisiä ongelmanuoria ongelmanuorten sisäoppilaitoksessa. Hahmokirjo on ollut aika kattava ja olen kyllä heistä kaikista kovasti pitänyt, mutta kuten sanottua, inspiraatio ei kestä kovin pitkään vaikka hahmo olisi kuinka psykologinen (ja siis rakastan psykologiaa toiseksi eniten maailmassa. Ensimmäisenä listalla on tietenkin perheeni.) Minä tarvitsen vähintäänkin fantasiaelementin, jotta inspiraatio säilyisi täysin oman hahmon kohdalla.

kuvan lähde

Panostetuimmat ja pitkäaikaisimmat hahmoni ovat olleet ihmissusia ja itseasiassa noin puolet täysin itse luomistani hahoista ylipäätään eli ilmeisesti ihmissudet ovat minulle se kaikkein inspiroivin aihe. Ja niiden hahmojen tiimoiltahan voi ajatella tarinoita ihmissusi-fanfictionina, jos sikseen tulee. Varsinaisista fanipohjaisista maailmoista ainoa joka on inspiroinut täysin itse luomaan hahmon, on ollut Harry Potter -maailma. Sinne olen luonut muitakin kuin ihmissusia. Mutta, nämä kaksi yhdistettynä meinaa sitä että kaikkein eniten ja varmimmin inspiroiva pohja on: itse luotu ihmissusi Harry Potter -maailmassa.

Olen kirjoittanut fanfictionia eniten foorumiroolipelien muodossa. Joskus vastapelaajani luvan kanssa muotoilen pelatun pelin tavallisen fanfiction-tarinan muotoon ja mahdollisesti käännän englanniksi ja julkaisen muualla. Mutta joskus roolipeliin luomani hahmot ovat siirtyneet tai yltäneet myös erillisen fanfictionin puolelle, kuten aivan ensimmäinen täysin oma hahmoni, ihmissusipoika Jesse ja uusin ihmissusipoikani Hunter.

Minusta on todella hauskaa vääntää pelattuja pelejä tavalliseksi fanfiction-tarinaksi ja kääntää englanniksi, painottaen uudelleenmuotoiltu tarina enimmäkseen oman hahmoni näkökulmaan, mutta kuitenkin lopulta enemmän nautin niiden kirjoittamisesta jotka kirjoitan puhtaasti omasta päästäni ilman minkäänlaista roolipelipohjaa. Siitä kummat ovat parempia, on vaikea mennä itse sanomaan. Mutta kaikkein eniten nautin foorumiroolipeli-muotoissesta kirjoittamisesta, eli siis foorumiroolipelaamisesta. Koska silloin kaikki ei ole minun käsissäni ja syntyy jännitys siitä mitä tapahtuu seuraavaksi. Ja toisen kirjoittama jatko saattaa tarjota idean jota et olisi yksin kirjoittaessa keksinyt. Tietysti tavallinen jatkotarina ajaa periaatteessa saman asian, mutta siinä on se ongelma, että niissä pätkät ovat turhan pitkiä ja toisella on oikeus päättää minunkin hahmoni liikkeitä ja ajatuksia mitä taas ei toimi kun on kyse OC-hahmosta tai omasta näkemyksestä jostakin canon-hahmosta.

Eli suosikki ficcitityylini:
1.) Foorumiroolipelit
2.) Täysin omasta päästä kirjoitettu tarina
3.) Foorumiroolipelin pelitapahtumasta uudelleenmuotoiltu tarina

Ja kaikkea noita harrastan melkolailla yhtä paljon.

Kirjoittaisin mieluiten vain englanniksi sillä jotenkin kuvailutarkkuuteni ja jollain tasolla mielikuvituksenikin vapautuu sillä kielellä huomattavasti paremmaksi, kuin tällä ahdistavan rumalla ja kankealla äidinkielelläni. Roolipeleissä en kuitenkaan voi englanniksi kirjoittaa kun vastapelaajia jotka sitä haluavat tai osaavat tarpeeksi hyvin, ei löydy.

Kirjoitan hahmojeni elämäntarinaa mielelläni 1-lukuisina ficceinä eli niin että koko elämä muodostuu pikkuhiljaa 1-lukuisisten tarinoiden sarjasta joita kirjoitan ja julkaisen sattumanvaraisessa järjestyksessä - mikä kohta hahmon aikajanaa milloinkin sattuu inspiroimaan. Ei 2-4 lukuiset tarinatkaan ennennäkemättömiä ole, mutta koen olevani parempi 1-lukuisten tarinoiden kanssa. Tämä voinee osittain juontaa kehitykseni foorumiroolipelipohjasta jossa olosuhteiden pakosta hahmojen tarina koostuu useista, lyhyemmistä palasista.

Joskus haaveilen, että kirjoittaisin faninovellin kirjaksi. Jos jonain päivänä olen kirjoittustaidoiltani novellitasolla. Tosin, jos vaikka Rowling antaisikin luvan, käsittääkseni jo netissä julkaistua tekstiään ei enää kovin todennäköisesti saa myytyä kustantajille, vaikka poistaisikin ne nettijulkaisut. Eli pitäisi julkaista itsekustanteena. Mutta kirjojen painatus on sikakallista, niin että saa nähdä kuinka käy.
Hyvin todennäköisesti pitäydyn aina vain epäkaupallisen online-fanfictionin maailmassa 1-lukuisissa tai 2-4-lukuisissa tarinoissa, vaikka muokkautuisinkin novellitasoiseksi kirjoittajaksi joskus. Mutta kuka tietää, ehkä joskus jokin uusi hahmo innostaa ja jotain suurempaa yritelmää syntyisikin.

Rakkaimmat hahmot joista kirjoitan aktiivisesti ja tulen varmasti kirjoittamaan vielä vuosikausia:

~ STEPHEN HUNTER KING

Täysin itse luomani ihmissusihahmo Harry Potter-maailmassa, Harryn ikätovereita Korpinkynnen tuvasta. Hunter ei ole erityisen kiinnostunut Potterin ja Voldemortin tarinasta eikä ole osallisena sodassa muutoin kuin pakoilemalla kuolonsyöjien Tylypahkaa vuosina 1997-1998. Hunter on äitinsä hylkäämä, epäterveellisen, lähes pakkomielteisen rakkauden ihmisusiin riivaama jokseenkin vilkas lapsi joka rakastaa kauhugenreä ja käytännön pilailua. Ihmissusi hän on ollut 7-vuotiaasta asti. Hänen asenteensa ihmissusiin aiheuttaa tavallista enemmän ongelmia hänen perheessään, sen historiassa ollen aika lailla draamaa ennestään. Hunterin mielenterveys on vaakalaudalla, mutta todennäköisesti hänelle on tiedossa suhteellisen valoisa tulevaisuus. Koska pohjimmiltaan Hunter on todella suloinen persoona, enkä halua sille liikaa pahaa. Vaikka siltä saattaa vaikuttaa, Hunterin inspiraatio ei tullut missään suhteessa Remuksesta tai Kelmeistä vaan jostain aivan muualta.

• --> koko hahmoesittely täällä <--
•  Tarinat täällä.
• Wolf Like Me - Video Traileri 1, Video Traileri 2 ja Video Traileri 3 (isän näkökulmasta)
  
  
  ~ PETER PAN

Teini-ikäinen versio pohjautuen J.M. Barrien novelleihin ja P.J. Hoganin ohjaamaan vuoden 2003 elokuvaan, tosin toisin kuin kirjat ja elokuva, visioni tapahtuu modernissa maailmassa. Poika joka karkasi kotoa ja lopulta lopullisesti palata aikoessaan totesi äitinsä unohtaneen hänet ihan kokonaan ja korvanneen toisella lapsella. Poika joka eli tämän trauman kanssa melkein 30 vuotta väkivaltaisessa maailmassa merirosvokapteenin murhapakkomielteen kohteena, ja aikuisia vihaten, aikuiseksi kasvamista peläten ja siitä kieltäytyen. Poika jonka polku lopulta kohtasi sieluntoverinsa, "Sen Oikean" kanssa joka lopulta tietämättään onnistui saamaan pojan antamaan elämälle uuden tilaisuuden, ainakin jollain tasolla. Peter Pan palasi Lontooseen kasvamaan ja vanhenemaan, muttei antanut kenenkään adoptoida itseään saati luottanut aikuisiin, ei käsitellyt äitiongelmaansa tai muitakaan psyykkisiä ongelmiaan liiemmin, eikä astunut takaisin Wendyn elämään kuin vasta 16-vuotiaana.

• --> koko hahmoesittely täällä <--
• Fanfiction-tarinoita täällä pelifoorumi pelialueilla.
  Tällä hetkellä ainakin yksi 11-vuotiaasta ja ainakin yksi 16-vuotiaasta.

~ BARTY KYYRY JR.

 Harry Potter ja Liekehtivä pikari -kirjasta tuttu kuolonsyöjä. Näkemykseni hänestä on radikaalisti eri kuin se mihin fanfiction-maailma tuppaa painottamaan ja varsinkin eri kuin se elokuvaversion kirjaimellisesti valheellinen näkemys. Minä en tiedä mikä on Rowlingin aikomus tämän hahmon suhteen, mutta uskon näkemykseni olevan monessa suhteessa lähempänä sitä kuin useimmat fanfiction-versiot, koska kuten sanottua minä olen huomionut canonista kaikki pienimmätkin yksityiskohdat ja pohtinut asioita kaikkien hahmojen näkökulmata ja myös kirjailijan kirjoituksen kulman huomioon ottaen. Paljon on silti jäänyt tulkinnanvaraa joten paljon tässä hahmoversiossa on täysin omaa näkemystäni joka seikka voi kirjailijan aikeessa olla aivan päinvastaista. Varmaa kuitenkin kirjan tietojen pohjalta on, että Barty Junior EI ollut psykoottinen innokas murhaajakiduttaja ensimmäisen sodan aikana, eikä ollut läheskään niin fanaattinen ja omistautunut kuolonsyöjä silloin kuin oli Pikari-kirjan ajankohtana.

• --> koko hahmoesittely täällä <--
• Fanfiction-tarinoita englanniksi täällä. Yksi 1-lukuinen paljon kerova suomeksi täällä.

Ihmissudet

Kuinka moni muistaa, että ihmissudet ovat paljon enemmän kuin vain hopealuoteja ja täydenkuun yön verilöylyjä? Minua harmittaa miten epäsuosittuja ihmissusihahmot ja ihmissusipelit ovat foorumiroolipelien maailmassa siinä missä vampyyrit ovat mahdottoman suosittuja. Hollywood on kai pilannut ihmisten mielikuvituksen ja aidon kiinnostuksen ihmissusiin? Sillä oikeasti ihmissusia ympäröi lukuisat erilaiset myytit ja visiot--ainakin yhtä monenlaiset kuin vampyyrejäkin. Ihmissuden ei tarvitse olla yhteen erityisen tiukkaan muottiin lyötyjä mielettömiä hirviöitä susimuodossaankaan eli ei niiden tarvitse jäädä zombin ja vampyyrin väliin sillä tavalla kuin monai varmaan mieltää.

Siis vaikka yleisimmässä visiossa ihmisen mieli vaihtuukin kokonaan verenhimoiseksi pedoksi eikä ihminen muista mitään aamunkoitteessa, ei niin ole kuitenkaan kaikissa tarinoissa. Ja niissäkin joissa se on mieletön tappokone, voi aivan hyvin käyttää sitä wolfsbane kasvia hillitsemään muutoksen vaikutuksia, koska se kasvi on oikeasti olemassa eli poteniaalinen käytettävä missä tahansa maailmankuvassa.

Esim. The Company of Wolves nimenomaan osoittaa ihmissusimyyttien monipuoliset mahdollisuudet (ja käyttää vähemmän suosittua visioita jossa ne ovat ulkomuodoltaan vain isoja susia.) Lisäksi sen päähahmo on tyypullisen vampyyrin lailla varsin romantisoitu, tumma tappaja ja hylkiö, joka ei kuitenkaan susimuodossaan muutu mielettömäksi tappokoneeksi. Kuolematon se ei kai ole, mutta käsittääkseni normaali-ihmistä huomattavasti pitkäikäisempi.

Mielestäni ihmissusihahmosta voi kunnon suunnittelulla ja myytteihin tutustumalla saada vampyyrihahmoa monitahoisemman ja traagisemmankin hahmon aikaan--vampyyri kun on mitä on yötä päivää potentiaalisesti ikuisuuden, mutta ihmissusi voi ja sen on pakko yrittää elää normaalia elämää ihmisenä ja kuitenkin tietoisena siitä, että kerran (tai hollywoodmaisesti kolmesti) kuussa muuttuu enemmän tai vähemmän hirviöksi, kunnes taas aamun koittaessa pitäisi yrittää selvitä tavallisessa elämässä. Bad Moon (pohjautuu kirjaan 'Thor') käyttää myös visiota, ettei täysikuuta tarvita, vaan ihminen muuttuu joka ikinen yö. Vampyyrihahmo väkisinkin vuosisatojen kuluessa tottuu olemassaolonsa traagisiin menetyksiin, mutta ihmissusi joutuu keikkumaan niiden ja normaalin elämän välillä ja elämänhallinta on väkisinkin monimutkaisempaa--eli, elämään paljon riskialttiimpaa kaksoiselämää kuin vampyyri.

Nähdäkseni ainoa piirre mitä vampyyrillä on mutta ihmissudella ei, on ylilionnolliset voimat. Mutta ei senkään tarvitse täysin poissuljetuksi elementiksi jäädä--voihan sitä kehittää hahmolleen alunperinkin jotakin yliluonnollista kykyä, jos se on itselleen niin tärkeää. Maailmassa jossa on ihmissuia, ei olisi mahdotonta ihmisen omata myös yliluonnollisia kykyjä. Potentiaalisesti ikuinen elämä jos on jollekulle pääasiallinen houkute, niin siihenkin löytyisi varmasti kiertoteitä, kun tosiaan on väkisinkin kyseessä tavallisesta poikkeava maailma. Riippuisi toki roolipelin perustajasta mitä siinä sallii ja mitä ei.

Elokuvassa Cursed (2005) on mielenkiintoinen visio. Suden ulkomuoto on aika hyvä, joskaan ei kovin mieleenpainuva, mutta mielenkiintoista onkin se, että myös eläin voi saada tartunnan, ihmissusi säilyttävät ihmismielensä harvinaisen hyvin (ymmärtävät ihmisten puhetta ja muistavat tekonsa myöhemmin), mutta silti vihjatan, että ne ovat myös eläimellisen vaistonsa ajamia - ja se, että ne pystyvät ilmeisesti myös puhumaan jonkin verran. Elokuvan hauskin kohta paljastaa sen seikan. :D Kaikenkaikkiaan ko. leffa on aika keskinkertainen, mutta todella viihdyttävä.

Vaikka susimiehet ovatkin kiehtovia, omassa näkemyksessäni ihmissudet ovat ihan tavallisen suden näköisiä tai ainakin melkein. Niitä vain ei liiemmin elokuvien maailmassa näy. Ainoa minkä tiedän jossa on tavallisen suden muotoisia on The Company of Wolves. Twilight-elokuvissa tietty myös, mutta ne eivät ole ihmissusielokuvia joten...Ja tiedoksenne, että inhoan Twilight-elokuvia lähes yhtä paljon kuin niitä kirjoja. Mutta pidän Twlilight-ihmissusissa siitä, että ne ovat oikean suden näköisiä, mutta jotain hevosen kokoisia! :D Pidän myös paljon Red Riding Hood-elokuvan sudesta - ei aivan tavallinen susi, mutta melkein ja liikkeet varsin ihmismäiset ja kuitenkin suden anatomian rajoissa. Loistavasti toteutettu! Ehdoton suosikkini susimies-näkemyksestä löytyy elokuvasta Bad Moon. Vertaan nykyään kaikkia ihmissusia siihen. Lähelle sitä pääsee Ginger Snaps-elokuvien sudet sekä Van Helsing-elokuvan sudet. Cursed-elokuvassakin on ihan OK sudet. Ainoa ihmissusi-design josta en pidä lainkaan on Wolfman-elokuvien tyyli eli se "alkuperäinen" elokuva-ihmissusi. Se näyttää enemmän pitkäkyntiseltä gorillalta, kuin sudelta. Eihän sillä ole edes häntää! Saati suippoja korvia tai kunnon kuonoa. Siinä ei ole mitään susimaista - ulvontaa lukuunottamatta.

Parannuskeinomyyteissä minua ehkä eniten kiehtoo se, että joku joka rakastaa ko. ihmissutta, kutsuu tätä tämän ristimänimellä tämän ollessa sudenmuodossaan. Oletusarvoisesti liian helppioa, mutta jotenkin ihanan syvällistä. Toinen on se useimmiten elokuvissa käytetty verilinjan katkaiseminen tappamalla sinua purrut ihmissusi. Pidän silti myös J.K. Rowlingin näkemyksestä, että tunnettua parannuskeinoa ei ole. Se tekee ihmissuteudesta jotenkin dramaattisemman ja kuitenkin tarjoaa myös fanfictionille loistavasti tilaa, kun kirjoittajan on pakko keksiä jotain omaperäistä, jos tahtoo parannuskeinon.

Pidän myös hopean mukana haavoittavana/tappavana elementtinä - jotenkin se on vaan niin tiukasti kiinni ihmissusimyyteissä, etten osaa jättää sitä poiskaan. Mutta mielestäni hopeaa pitää iskeä johonkin elintärkeään paikkaan. Aivan naurettavaa, että joku silmään iskeminen tappaisi mitään. Mutta mielestäni ihmissuden voi tappaa vain aidolla hopealla tai sitten katkaisemalla kaulan tai muuta elintärkeää. Koska jos sen voisi tappaa ihan miten vain, siitä katoaisi aika paljon yliluonnollisuutta.

Legendaarinen kysymys myyttisten olentojen faneille: "Muuttuisitko ____, jos niitä olisi olemassa?" Muuttuisinko ihmissudeksi, jos niitä olisi olemassa? Todennäköisesti kyllä - tosin toisin kuin moni vampyyrejä ihkuttava teini - en pää kolmantena jalkana. Tutkisin ensin mitkä myytit pätevät ja mitkä eivät ja millaista oikean ihmissuden elämä todellisuudessa olisi ja ennen kaikkea onko parannuskeinoja ja mitä ne olisivat. Ja vasta sitten päättäisin lopullisesti valintani. Rakastan ihmissusia ja olen syvästi kiinnostunut niistä, mutta en minä elämääni ja rakkaitteni elämää niiden vuoksi haluaisi pilata. Minulle riittäisi vallan hyvin, jos saisin ystävystyä ihmissuden kanssa.

OMAT IHMISSUSIHAHMONI:
Olen vuosien aikana luonut lukuisia ihmissusihahmoja joista uusin ja tällä hetkellä ainoa aktiivisesti kirjoittamani, on Harry Potter-maailmaan luomani Stephen Hunter King joka sai tartunnan 7-vuotiaana ja rakastaa olla ihmissusi. Linkin takana hänen esittelynsä sekä lyhyesti inspiraatiosta. Hän on myös rakkain täysin oma hahmoni ikinä ja sitä kautta myös kaikkein eniten panostettu. En tiedä vielä millainen aikuinen hänestä tulee, mutta suunnitelmissa on suhteellisen valoisa tulevaisuus - kerrankin. Kirjoitan hänen tarinaansa sarjana, tosin en suorassa aikajanajärjestyksessä vaan inspiraation mukaan.  Maalaan kuitenkin ensin hänen lapsuus -ja teinivuotensa.

---> Kaikki tällä hetkellä julkaistut ficit tästä hahmostani löytyy täältä, suomeksi ja englanniksi.

 SUOSIKKINI - IHMISSUSI-ELOKUVAT

1.) Bad Moon (1996)

Paras ihmissusi ikinä. Puku on kyllä selvästi feikki, mutta siitä huolimatta varsin vaikuttava ja kerrankin oikeasti susimies eikä gorilla tai mutantti. Mutta ennen kaikkea tarina on jännittävä ja mielenkiintoinen ja ihmissusikohtaukset upeita ja kunnolla kuvattu, eli näemme sudenkin kunnolla eikä vaan vilauksia jaloista tai silmistä. Ajatelkaa - he luottivat pukuun ja elokuvan kantavaan tunnelmaan niin paljon, etteivät kokeneet tarvetta luoda kauhua piilottelemalla sutta. Ja mielestäni se toimii. Alku - ensimmäinen ihmissuden hyökkäys on dynaaminen ja ikimuistoinen eikä sensuroi varsin shokeeraavaa graaffisuuttaan. Kaikkien ihmissusielokuvien pitäisi ottaa mallia tästä elokuvasta - tai vaihtoehtoisesti seuraavaksi esitellyn kaltaisia!

2.) The Company of Wolves (1984)

"The company of wolves. They're all the company we keep. Even in our dreams."
Kuten sanottua tämä upea elokuva muistuttaa, ettei hopealuodit, täysikuu ja veriteot ole ihmissusien perusta. Vaan esittelee ihmissusimyyttien monipuolisuutta ja on samalla harvinaisen karmiva tunnelmaltaan ja kuitenkin erityisen koskettava syvimmässä olemuksessaan. Tämä on ihmissusimyyttien ydin; pimeys, traagisuus, vertauskuvat, seksuaalisuus muttei ylikorostetusti...Ei tämäkään verta ja gorea ole unohtanut, jos sitä kaipaat. Itse asiassa tässä on yksi elokuvahistorian ällöttävimmistä muodonmuutoskohtauksista. Jokaisen ihmissusista kiinnostuneen pitäisi katsoa tämä elokuva.

 3.) Ginger Snaps 2: Unleashed (2004)

Tämä on mielestäni jotakin The Company of Wolvesin ja Bad Moonin väliltä ja siksipä onkin kärkikolmikossa. Toki kannattaa ensin katsoa ensimmäinen Ginger Snaps, että tajuaa missä mennään, mutta omasta mielestäni tämä kakkososa on (ihme kyllä) ensimmäistä jollain tavalla parempi. Varsinkin loppu on virallisesti karmivin lopetus ikinä! :D Saisivat tehdä enemmän tällaisia Ginger Snapsin kaltaisia ihmissusielokuvia nykypäivänä. Todella laatutavaraa kaikessa suhteessa!

+++ Suosittelisin myös The Howling (1981.) Sitä ensimmäistä. Loput sarjasta on melkoista sontaa, mutta ensimmäisessä on jotain "taikaa" ja mukavan karmivaa tunnelmaa - ja lopetus on mainio. Vaikea selittää miksi, mutta tämä on ansainnut klassikon tittelinsä. Ja vielä Scream of the Wolf (1974) joka on hieno kauhutrilleri jossa on loistava yllätys-juonenkäänne lopussa.

SUOSIKKINI - IHMISSUSI-MUSIIKKIA

• Wolf Like Me (TV on Radio)
• Full Moon (Sonata Arctica)

SUOSIKKINI - ULKONÄÖT

Bad Moon

Bad Moon

Ginger Snaps 2: Unleashed

Van Helsing

Twilight

++++++
Ihmissusi elokuvasta Red Riding Hood (2011) on myös upea, mutta kun siitä ei saa kunnollista kuvaa napattua. Leffa on kuitenkin ihan viihdyttävä joten kannattaa katsoa. :)

Onko alkuperäisen Punahilkka-sadun susi ihmissusi?

Ja tyttö ei huomannut eroa tuon ja isoäitinsä välillä?

Minä en usko niin, vaikka kiehtovia nuo lukuisat sen inspiroimat ihmissusitarinat ovatkin. Uskon, että sadun alkuperäinen kertoja tarkoitti suden aivan normaaliksi ja ihmismäiset puolet ovat vain pakollisia sadun toimimisen kannalta. Uskon, että hän piti sutta vertauskuvana ihmisen pahuudelle, kuin kuka tahansa vaarallinen lapsensieppaaja tai vastaava. Vertauskuvat vaan uppoavat usein paremmin, kuin suora puhe ja lapsille ihminen olisi saattanut olla liiankin pelottava. Minä en liiemmin arvosta niitä kesytettyjä ja kaunisteltuja versoita Punahilkan tarinasta. Se susi söi sekä isoäidin, että pikkutytön ja se siitä. Julmaa, mutta realistisempaa, kuin se, että m´joku metsästäjä sattui juuri sopivasti paikalle saati, ettäkö susi olisi nielaissut uhrinsa kokonaisina. Onneton loppu on tärkeää opetuksen kannalta. Jos minä lukisin Punahilkan lapselle, kertoisin sen oikean version, muistuttaen toki, että kyseessä on keksitty tarina josta on vain syytä ottaa oppia. Ja lisäten loppuun sen lorun jossa lapsia kehotetaan pysymään polulla ja olemaan luottamatta vieraisiin olivat nämä miten ihania tahansa.

"Little girls, this seems to say; never stop upon your way. Never trust a stranger friend, for no one knows how it will end. As you're pretty so be wise - wolf may lurk in every guise. Now, as then, this simple truth; the sweetest tongue has sharpest tooth!"