lauantai 28. kesäkuuta 2014

Declan Galbraith - vol. 2

Englantilainen laulaja Declan Galbraith - Bon Jovin rinnalla Elämäni Rakkaus musiikissa, (esittelymerkintä jonka kirjoitin vuonna 2011) - on etenemässä hyvää vauhtia comebackinsä tiimoilta. (Josta kirjoitin hehkutusmerkinnän  vuonna 2012.)

Tänään, 28. kesäkuuta, hän esiintyy ensimmäisen kerran sähkökitaran ja bändin kera omassa konsertissaan, Berlinissä. Sen on tarkoitus on aloittaa kiertue Euroopassa. On hän konsertteja oman musiikkinsa tiimoilta ennenkin pitänyt isoilla lavoilla, mm. Kiinassa, mutta ei aivan tässä mittakaavassa. Hän on myös tuottamassa EP-levyä (levy joka on pidempi kuin single mutta ei aivan täyden albumin mittainen) lähiaikoina julkaistavaksi. Eilen yksi Saksan suurimmista sanomalehdistä, Die Welt, julkaisi uusimman haastattelun. Suomennan sen tähän, ja vielä perään yhden monista haastatteluista ajalta ennen kuin hänen uransa oli varsinaisesti alkanut - ajalta kun hän oli juuri solminut ensimmäisen suuren levytyssopimuksen 9-vuotiaana. Koska se artikkeli on tolkuttoman hauska, suloinen ja antaa hienosti kuvan millainen lapsitähti hän oli. Siis kokonaisemman kuvan persoonastaan kuin pelkät tv-haastattelut.


~ Declan Galbraith, 22v, 27. kesäkuuta 2014
Haastattelija/kirjoittaja: Daliah Hoffmann
Suomennos: Nibs

-->
alkuperäinen artikkeli



Lapsitähti yrittää paluuta

Declan Galbraith oli pikkupoika Elton Johnin kanssa lavalla, lauloi kuningattarelle ja sai kultalevyn. 16-vuotiaana hän päätti uransa - ja nyt haluaa aloittaa aivan alusta.

Declan Galbraith oli se pieni poika joka lauloi coverin Kelly Familyn ”An Angel”:istä ja julkaisi ensimmäisen albuminsa 10-vuotiaana. Hän esiintyi Elton Johnin kanssa lavalla, lauloi kuningattaren Riemujuhlassa ja myi yli 200,000 albumia maailmanlaajuisesti, toinen albuminsa "Thank You" ylsi kultalevyn tasolle. Erityisesti Aasiassa ihmiset rakastivat tuota suloista brittiä. Vaikka tämä lapsitähden ura oli hänelle luonnollinen polku, 2010, 19-vuotiaana, Galbraith ei enää halunnut palata covereiden ja massamarkkinointi-biisien pariin. Hän muutti Berliniin, missä hän aloittaa uudestaan hyvin pienestä – ison bändin ja omien laulujen kera.

Die Welt:

Miksi muutitte Lontoosta Berliniin?

DECLAN: Suuri osa menneisyyttäni ja uraani on tapahtunut täällä Saksassa. Moni ystäväni asuu täällä, ja kaksi ja puoli vuotta sitten päätin: On aika vaihtaa maisemaa, on seikkailun aika. Joten olen Berlinissä, myös aloittaakseni aivan alusta.
Berlin on myös kaupunki jossa on monia tilaisuuksia muusikolle ...
Toivon niin. Berlin on värisevä ja eloisa paikka. Lontoossa, itsenäinen musiikkielämä ei ole niin voimakasta kuin täällä. Berliinissä, tuntuu kuin joka kolmas minuutti käynnistyisi jotain uutta, täällä on niin monia mielenkiintoisia asioita koettavana. Tämä on kaunis ja jännittävä kaupunki, mitä en huomannut paljonkaan lapsena, koska istuin vain autossa.

Aiemmin lauloit klassikoita, nykyään kirjoitat omat kappaleesi. Milloin päädyit tähän päätökseen?

DECLAN: Tämä oli luonnollinen polku. Silloin, 9-vuotiaana, en ollut liiemmin kirjoitellut ja jopa 16-vuotiaana mitä kirjoitin ei ollut kovin hyvää. Siihen aikaan olin myös aloittanut kitaransoiton. Vähän ajan kuluttua, päätin ensin lopettaa musiikkiurani, itseni vuoksi. En enää pitänyt tyylilajistani, en ollut tehnyt mitään enkä löytänyt mitään uutta. Kontaktini ja työsuhteeni olivat huonoja. Oli pakko lopettaa. Menin takaisin kouluun, ja olen pitänyt itseni tiiviisti kiireisenä kirjoittamalla. Joka päivä lauloin, soitin kitaraa ja kirjoitin lauluja.

Mikä inspiroi sinua?

DECLAN: Yhtenä asiana, kelttiläinen taustani ja perheeni. Isoisäni tapasi aina soittaa minulle irlantilaista folk-musiikkia, mikä kulkee mukanani nykyään. Vaikka laulu kuulostaisikin enemmän rockilta, käytän mieluummin selloa ja viulua kuin sähkökitaraa. Isäni toi minut lähemmäs bändejä kuten Led Zeppelin, Pink Floyd ja Deep Purple. Ja sitten on omat musiikilliset löytöni: Cat Stevens, Leonard Cohen, tuo runoollinen kirjoittaja. Kaikki tuo yhdistyy uudessa tyylissäni, musiikissani. Laulujeni sisällössä yritän kirjoittaa en vain rakkaudesta ja ihmissuhteista, vaikkakin liitän niitäkin aiheita mukaan jo. On myös vahvoja tunteita jotka me kaikki tunnemme. Mutta kirjoitan paljon myös kaikesta mitä ympärlläni tapahtuu, mitä maailmassa tapahtuu: sota, nälänhätä, kärsimys. On kuin terapiaa kirjoittaa näistä asioista.

Miksi et ole kärsinyt tyypillistä lapsitähden syndroomasta - kolareita, huumeita, epäonnistumisia?

DECLAN: Urani on ottanut muutamia vuosia eikä tapahtunut yhdessä yössä. Vanhempani ovat aina pitäneet minusta hyvää huolta, silloin ja nyt. Minulla ei koskaan ollut henkivartijaa, vaikka levy-yhtiöni tarjosi sellaista. Isäni ja managerini ovat aina ympärilläni.

Mikä oli kaikkein ikimuistoisin hetki nuoremmilta vuosiltasi?

DECLAN: Kun sain kultalevyni Saksassa ja Itävallassa, se oli hyvin intensiivistä aikaa. Muista kun silloin sain sähköpostin levy-yhtiöltäni, kun minä ja perheeni istuimme lentokentällä Lontoossa. He onnittelivat minua ja kertoivat että ”Thank You”-albumini on toisella sijalla listalla, aivan Nelly Furtadon takana.

Mikä sen jälkeen on muuttunut eniten?

DECLAN: Nykyään, olen kiinni joka prosessissa ja voin päättää itse, mitä haluan. Olen päivittäin yhteydessä bändiini. Me jammailemme, harjoittelemme ja teemme musiikkiamme. Bändini jäsenet ovat ystäviäni eivätkä vain kollegoitani.

Millaista pikkupojalle oli olla kuuluisa?

DECLAN: Kun ajattelen taaksepäin, se ei missään vaiheessa ollut niin hauskaa kuin voisi olettaa. Kaikki ympärilläni ovat hyväksyneet minut sellaisena. Yhtenä päivänä seisoin lavalla ja lauloin, ja seuraavana seisoin jalkapallokentällä ystävien kanssa. Minua ei kiusattu, ja vanhempani pitivät huolta että kaikki säilyi mahdollisimman normaalina.

Milloin olet päättänyt tehdä paluun?

DECLAN: Oikeastaan, minut tuotiin takaisin, vaikka se kuulostaakin kliseiseltä. En ole koskaan lakannut tekemästä musiikkia, en vain julkisesti viime vuosina. Olen joka päivä soittanut kitaraa, laulanut ja kirjoittanut. Tehdä omaa musiikkiani, sen tekeminen tällä kertaa todella, todella, on ajanut minua eteenpäin. Minulla on tämä menneisyys, mutta se näyttää hyvin oudolta. Joskus kun näen vanhoja esiintymisiä ja videoita, en tunnista itseäni. Oli kerran myös hetki jolloin tunsin oloni hyvin pettyneeksi, koska se kaikki ei ollut omia päätöksiäni. Se tuntuu kuin eri elämältä. Tänään se on erilaista, on täysin uusi alku, ja tuntuu melko erilaiselta.

Fanisi ovat kasvaneet kanssasi eivätkä ole kuulleet sinusta pitkään aikaan. Millaista palautetta olet saanut heiltä?

DECLAN: Kun lopetin, minulla oli yhä paljon menestystä. Monille se oli hyvin yhtäkkinen loppu. Olen nyt tehnyt monia pieniä keikkoja Berliinin kahviloissa ja baareissa, niinsanotusti, olen uusi esiteltäväksi. Vain sellistini ja minä. Palaute oli upeaa, kahvilat olivat aina tupaten täynnä. Huomenna, olen hyvin innoissani, esiinnyn Private Clubilla ison bändin kanssa, mikä on hyvin mielenkiintoista.

Declan Galbraith ja bändi, Private Club, Berlin, Lauantaina 19.30.

* * * * *
 


~ Declan Galbraith, 9v, joulukuu 2001
Kirjoittaja:
---> alkuperäinen artikkeli
(julkaistu huhtikuussa 2002)

Hän on naperoiden huippu

DECLAN GALBRAITH, 9-vuotias, makaa lattialla, vaivalloisesti harjoitellen allekirjoitustaan nimikirjoituksia varten. Häneltä kestää hyvän minuutin kirjoittaa nimensä kiemuraisella käsialalla. Hän huokaisee. "Se on vieläkin kauhea, iskä." Hänen isänsä Alec, sähkömies, katsoo kun poika yrittää uudestaan. "Se on hieman hidasta. Sinun täytyy kiirehtiä sitä. Ehkä sinun pitäisi vain kirjoittaa 'Dec'," hän ehdottaa.

Kaikki tämä saattaa vaikuttaa hieman aikaiselta, sillä Declanilla on ensimmäisen albumin äänitys vasta edessä. Mutta sitten taas, ei jokaisella 9-vuotiaalla pojalla ole levy-yhtiötä joka on sijoittanut häneen miljoona puntaa. Viime viikolla, EMI ilmoitti solmineensa Declanin kanssa sopimuksen kolmesta albumista, seuraavan kolmen vuoden aikana, voitettuaan kilpailun muutaman muun levy-yhtiön kanssa. Kuumeinen kiinnostus alkoi viime joulun aikaan, kun Declan oli äänittänyt laulun poikabändi Westlifen kanssa. Hänen ensimmäinen albuminsa on tähdätty julkaistavaksi muutaman kuukauden kuluttua.

"En minä oikeastaan saa sitä miljoonaa puntaa," Declan selittää. "Se on mitä he ovat valmistautuneet sijoittamaan minuun. Mutta ei se minua haittaa. Minä vain nautin laulamisesta."

Hän on itseään selkeästi ilmaiseva poika, mutta Declania kiinnostaa enemmän esitellä minulle lelujaan kuin vastata tylsiin kysymyksiin. "Katso autoani. Se on kauko-ohjattava. Se on hyvä, koska sillä saa kuskattua karkkeja, myös." Hän yrittää kovasti istua aloillaan, mutta välilä ei pysty vastustamaan halua lähteä pois – vaikkakin hän kohteliaasti pyytää ensin. "Voinko pelata pikaisesti jalkapalloa?" hän sanoo, sitten hän ryntää puutarhaan perheensä semi-irrallisesta talosta Hoon kylässä, lähellä Rochesteria, Kentissä, missä hän asuu äitinsä ja isänsä, Siobhanin ja Alecin, ja 6-vuotiaan siskonsa Bernadetten kanssa.

Declan on hassu pikku poika, omituinen sulautuma pikkuaikuista ja lasta, tultuaan työnnettyä show-bisnekseen kauan ennen aikaansa. Kuten hän laittaa sen, "Minulla on paljon velvollisuuksia, todella, koska minun täytyy käyttäytyä aikuismaisesti eikä kuin pikku lapsi, kun olen telkussa."

Kysyn, tuntuuko hänestä että hän menettää jotain lapsuudestaan. "No," hän sanoo, ajatellen ankarasti, "Leikin yhä cowboyta ja intiaaneja kun serkkuni tulee kylään."

Välillä on hetkiä kun hän on henkeäsalpaavan kultainen - esimerkiksi, kun hän puhuu "managerini" tai "stailistini". Ja seuraavassa hetkessä hän on kuin pieni lapsi. Yhdessä vaiheessa hän otti jougurttia jääkaapista, sitten kääntyy minua kohti ja kysyy: "Voinko syödä tämän?" Myöhemmin hän näyttää minulle pehmolelua vuoteellaan. "Rakastan tätä koiraa koska se päästää ääniä. Se sanoo 'Woof woof' kun sen tassua puristaa."

Declan on hyvännäköinen poika, voimakkaiden silmien ja isojen korvien kera. Hänen lauluäänensä on mykistävän voimakas, mutta hän puhuu suhteellisen pehmeästi. Hän kertoo minulle valtavan yksityiskohtaisesti miten hän laittaa piikkejä hiustyyliinsä. "Vaha on parasta, mutta jos meillä ei ole yhtään vahaa, sitten minun on vain käytättävä geeliä, mutta geeli latistuu kun kumautat sitä muutaman kerran. Sitten täytyy vetää käsi hiusten läpi ja se on taas muodossaan."

Hänen huoneensa on koristeltu julisteilla Westlifesta ja Robbie Williamsista. Tosiaan, häntä on mainostettu mini-Robbiena. "Haluaisin olla Robbie Williams. Ja iskäni taatusti haluaisi hänen rahansa."

Itseasiassa, hänen vanhempansa ovat mukava, jalata maan kamaralla pitävä pariskunta joka selvästi haluaa poikansa olevan onnellinen. "Ylivoimaisesti paras asia hänelle," sanoo hänen isänsä, "olisi ura laulajana, koska hän rakastaa sitä. Mutta myös tärkeää on se että hän saattaisi tulla taloudellisesti vakaaksi jo nuorella iällä, minkä täytyy olla jokaisen unelma – ei joutua ottamaan asuntolainaa varjostamaan."

Kiitos EMI:n anataman ennakon, Alec on voinut lopettaa työnsä vuodeksi. "Koska," Declan selittää, "se ei ole kovin reilua siskolleni jos iskä käy töissä ja äiti vie minua levytysstudioille."

Nuorukainen ei ole koskaan ajatellut ryhtyä sähkömieheksi itse. "Se ei vain ole kovin mielenkiintoinen työ. Ei pahalla, iskä."

"Ei se mitään, poika."

"Haluaisin omistaa radioaseman ja levytysstudion," Declan sanoo. "Se olisi hyvä."

"Suuria ideoita," kommentoi hänen isänsä.

Hänen vanhempansa sanovat että Declan on aivan samanlainen kuin muutkin 9-vuotiaat. "Meidän täytyy komentaa ja kurittaa häntä," sanoo Alec. "Hän tekee mitä pojat normaalisti: pallo on jatkuvasti naapurin tontilla, ja hän lähtee ulos ja hänen äitinsä huutaa hänelle koska hänen parhaat vaatteensa ovat täysin kurassa."

Declanin vanhemmat pyrkivät pitämään jonkinnäköisen normaalin elämän yhtäkkisen pyörityksen keskellä. "Tiesimme että yksityisyyteemme tunkeuduttaisiin paljon," sanoo Alec, "mutta päätimme että se on sen arvoista, jotta hän saa tavoitella sitä mitä haluaa saavuttaa."

"Heille täytyy antaa jokainen tilaisuus, eikös?" Siobhan kannattaa. "Hänellä vaikuttaa olevan lahja, joten meidän täytyy todella auttaa ja rohkaista häntä – ja jos hän menestyy se on hienoa, ja jos ei menesty niin hän on saanut upean kokemuksen."

Päivänä jonka vietin Declanin kanssa, kolme eri televisio- ja radioväkeä saapuu haastattelemaan häntä. Silloin tällöin hän muuttuu hieman hermostuneeksi ja etsii lisävarmistusta isästään: "Se oli tosi huono haastattelu, eikö ollutkin?" hän sanoo huolestuneena, juteltuaan BBC:n kuuden uutisten kanssa. "Se oli okei, poika," Alec vakuuttaa hänelle. "Yritit keksiä monimutkaisia vastauksia. Sano ihan vain mitä mielessäsi on."
Minulle puhuessan, hän silloin tällöin kääntyy isänsä puoleen ja kuiskaa: "Sujuuko minulla hyvin?"

Kuitenkin, hänen itseluottamuksensa tulee esiin, kun hän laulaa. Hänen suosikkilaulunsa, hän kertoo minulle, on Danny Boy. Hän vetää syvään henkeä ja aloittaa: "Oh Danny boy, the pipes, the pipes are calling . . ." Laulaessaan, hänen ilkikuriset kasvonsa ottavat enkelimäisen ilmeen; käsi rinnallaan; ja hänen jalkansa alkaa taputtaa. "Declan laulaa sydämestään," hänen äitinsä sanoo. "Hän vain nauttii joka sekunista."

Declanin ensimaku menestyksestä tuli kaksi vuotta sitten, festivaaleilla Rochesterissa, missä ihmiset esiintyivät kadulla rahaa vastaan ja hän kinusi äidiltää lupaa esiintyä myös. "Hän sanoi ei, mutta jatkoin pyytämistä ja kävin hänen hermoilleen, joten lopulta hän sanoi kyllä." Hän lauloi puolitoista tuntia ja ansaitsi 500£, [nykyeuroissa 900€], josta puolet hän antoi heti vanhemmilleen. "Annoin sen heille sähkölaskua varten. He eivät pyytäneet; minä vain sanoin, 'Tässä, olkaapa hyvä.' "

"Se on hirvittävää, mutta totta," hänen isänsä sanoo nolostuneena.

"Sitten ostin siskolleni muutaman Barbien, ja lopuilla ostin maastopyörän. Se oli alennuksessa. Se maksoi £109, £199 sijaan. Siinä on tosi hyvä jousitus: sen päällä voi pomppia."

Taskurahan korotus kahdesta punnasta kymmeneen puntaan viikossa on kaikki mitä Declan tulee näkemään siitä miljoonasta punnasta. "Mitä rahaa hän tekee nyt," hänen isänsä sanoo, "sijoitetaan asianmukaisesti kunnes hän osaa nauttia siitä."

Hänen unelmansa on ostaa iso talo vanhemmilleen. "Ja minä haluaisin mukavan talon itsekin, ja varmistaisin että siskoni olisi terve ja kaikki hyvin, ja haluaisin antaa jotain rahaa serkulleni Joelle, joka on paras ystäväni. Haluaisin myös auttaa hyväntekeväisyyttä ja sellaisia."

Declan sanoo että haluaa laulajaksi seuratakseen isoisänsä, Benin, jalanjäljissä, joka kiersi Kentin pubeja ja clubeja folk-ryhmänsä kanssa. Vaikka Declan oli vasta 3-vuotias kun Ben kuoli, hän muistaa isoisänsä vahvasti. "Tapasin istua hänen polvellaan kun hän soitti tinapilliä. Tykkään ajatella että hän olisi hyvin ylpeä minusta nyt."

Valmistelemattoman katulaulaja-menestyksensä jälkeen, hänen vanhempansa alkoivat viedä Declanin kykyjenetsintäkilpailuihin. Hän voitti monia kilpailuja ennen kuin Barrie Mason, joka kirjoitti mm. kappaleet Delilah and The Last Waltz, huomasi hänet yhdessä kilpailussa Rochesterissa. Mason otti yhteyttä ystäväänsä Max Cliffordiin, joka myöntyi ottamaan Declanin siipensä alle.

Kysyn Declanilta hänen mielipidettään surullisenkuuluisasta Cliffordista, niin monie Tory MP.iden arkkiviholisesta. "Hän on tosi mukava," sanoo Declan innokkaasti. "Joka kerta kun menen sinne, hän antaa minulle makeisia."

Se oli Clifford joka järjesti Declanin äänittämään kappaleen Westlifen kanssa Telstarin erikoisalbumille Christmas Hits: 50 Festive Favourites. Välittömästi levy-yhtiöt olivat äänekkäästi vaatimassa häntä solmimaan sopimuksen kanssaan. Clifford johti prosessia, ja lopulta EMI voitti.

Uutuus ei ole vielä kulunut pois. "Moni sanoo, 'Se on kuin unta' – mutta se todella on kuin unta. En ikinä ajatellut että saisin levytyssopimuksen kuten Westlife. Sitten heräät yhtenä päivänä ja huomaat että levy-yhtiö on kiinnostunut sinusta. Se on vain hämmästyttävää."

Declan ei ole koskaan käynyt mudoollisilla laulutunenilla, mutta muutama viikko sitten hän alkoi käydä äänivalmentajan luona. "Hän antaa minulle pieniä vinkkejä kuinka huolehtia kurkustani. Nyt käytän koulussa aina huivia, ja villaista hattua, vaikka olisi kiehuvan kuuma. Jotkut pojat sanovat että näytän lumiukolta." Kokonaisuudessaan, hänen koulutoverinsa eivät kiinnitä paljon huomiota hänen menestykseensä. "Me ei puhuta siitä paljoa," hän sanoo. "Useimmat pojat luokallani ovat kiinnostuneita jalkapallosta."

Alec sanoo että Declanilla on yksityinen kotiopettaja joka auttaa häntä pysymään opintojen tasalla ohi menneiden koulupäivien takia . "Mutta emme halua ottaa häntä pois valtion koulusta, koska meistä hän tarvitsee sen kontaktin muiden lasten kanssa."

Declan sanoo että odottaa sitä kun hänet tunnistetaan kadulla. "Kerran, kun olin Maailman uutisissa, olin tulossa takaisin lehtikaupasta, joku autosta soitti torvea ja vihelsi."

Siinä hyvin oudossa maailmassa jossa hän nyt elää, vaikka hän on vasta 9-vuotias ihmiset usein kysyvät onko hänellä tyttöystävää. "Minulla ei ole paljon aikaa tytölle. Itse asiassa, tytöt eivät kiinnosta minua tällä hetkellä. Mutta olen varma, että todennäköisesti kiinnostaa kun olen vanhempi."

Perheelle kerrotaan että Declanin ura ei ole ohi kun hänen äänensä särkyy. "Kukaan ei voi tietää varmaksi," Alec sanoo, "mutta he sanovat että hän on luontainen laulaja."

"En ole kuoropoika," Declan sanoo. "Laulan kaikenlaista: lauluja joita levy-yhtiö on kirjoitatnut minulle – koska minulla on joitain kirjoittajia – ja laulan folkia, ja irlantilaisia balladeja, ja soulia . . . No, minä sanon sitä souliksi, mutta se on kuin soul irlantilainen balladi."

"Hän laulaa myös popia," hänen isänsä sanoo.

"Joo, mutta en sellaista kuin Britney Spears," Declan lisää nopeasti.

Hän on tarpeeksi älykäs tajuamaan että hänen suurin tehtävänsä on pitäytyä tulemasta liian täyteen itseään . "Ihmiset ajattelevat että olet vain räkäinen jos olet isopäinen, ja alkavat lähteä luotasi. Mutta jos olet ystävällinen, sitten he pitävät sinusta.”

"Jos joku toinen ei ole hyvä laulaja, minä en ajattele että he ovat ihan pohjalla ja minä tuolla ylhäällä. Minä vain ajattelen että he ovat hyviä jalkapallossa tai luistelussa tai rugbyssä tai piirtämisessä. Minä olen hirveän huono piirtämään. Siskoni on paljon parempi kuin minä ja hän on kuusi. Hän piirtää jotain ja se näyttää Mozartin tekemältä." Hän kurtistaa otsaansa. "Ei Mozart. En tiedä minkään piirtäjän nimiä. Mutta taatusti ei Mozart."

Declanille usein kerrotaan että hänellä on ”x-factor”, mikä hämmentää häntä. "En oikeastaan tiedä mikä se on. Sen täytyy olla jotain mikä tekee sinusta pop-tähden."

Kysyn häneltä mikä hänen mielestään tekee pop-tähden. "Sinulla todennäköisesti tarvitsee olla hyvä persoona."

Niin paljon kuin hän ihaileekin muita pop-tähtiä, hän sanoo että ei itse halua tulla verratuksi kehenkään. Ei edes Robbie Williamsiin. "Mielestäni me molemmat laulamme omalla tavallamme. Emme kopioi ihmisten ääniä. Toivoisin että ihmiset ajattelisivat minua Declan Galbraithina."
He ajattelevat.

* * * * *
                         

                  DECLAN - 9v, live 2001 - WALKING IN THE AIR

                                              (hänellä on kipeä kurkku tässä)
                                 
          ---> 10v (terve), live 2002, Rainbow Man & You Never Walk Alone

      DECLAN - 10v, ?live? 2002 - CARRICKFERGUS

 (se mun henk.koht. suosicover & esiintyminen)

DECLAN - 22v, live 2014 - SEDATED
(itse kirjoittamansa biisi, akustinen kahvilakeikka)