 |
| Sydäntenmurskaaja. |
Sarjan perusjuoni on että universumi koostuu lukemattomista eri maailmoista joiden välillä voi liikkua portaalien läpi jos lähtöpiste-maailmassa on olemassa taikaa jolla ne saa aktivoitua. Ja että meidän maailmamme klassikkotarinat ovat totta ja kaikki niiden hahmot elävät oikeasti, rinnakkaismaailmoissa. Lumikki, Punahilkka, Tittelintuure, Belle, Lampunhenki, Pinokkio yms. satujen hahmot elävät Lumotussa Metsässä mikä on ensimmäisen kauden keskitys. Lumikin äitipuoli katkeruuttaan etsi ja löysi keinon tuhota jok'ikisen tuossa maailmassa asuvan onnellisuuden, riistää jokaiselta kaikki mitä he rakastavat, kuvitellen saavansa siten itselleen kerrankin onnellisen lopun. Pääasiallinen kohde oli kuitenkin Lumikki ja tämän Prisnssi Hurmaava ja näiden onnen tuhoaminen. Hän teki sopimuksen Tittelintuuren kanssa, joka loi hänelle pimeän kirouksen jonka avulla hän karkoitti kaikki kylmään ja kovaan maailmaan jossa ei ole onnellisia loppuja kuin korkeintaan pahuudelle. Meidän maailmaamme. Kirous sitoo jokaisen näistä hahmoista kaupunkiin nimeltä "Storybrooke" jossa aika seisoo paikallaan ja lähes kukaan ei muista toisiaan eikä omaa historiaansa alkuperäisessä maailmassaan. Oletusarvoisesti tuomittuna elämään meidän maailmassamme ikuisesti, pystymättä koskaan lähtemään kaupungista eikä tuohon kaupunkiin koskaan edes eksy ulkopuolisia.
On kuitenkin toivoa; on ennustus jonka mukaan Lumikin ja Hurmaavan tytär, Emma, joka oli syntymäisillään, pystyisi purkamaan kirouksen ja pelastamaan kaikki, 28. syntymäpäivänsä jälkeen. Emma ehti juuri ja juuri syntyä muutamaa hetkeä ennen kuin kirous iski. Tähän kuvioon liittyy olennaisesti myös Pinokkio, ja Emman poika Henry jonka tämä antaa vastasyntyneenä adoptioon ja adoptioäidiksi päätyy Lumikin äitipuoli.
 |
| "Olen oikea poika!" :D |
Sarja alkaa siitä kun 10-vuotias Henry ilmestyy Emman ovelle ja raahaa tämän Storybrookeen, tavoitteenaan saada tämä uskomaan totuuden ja pelastamaan kaikki. Mutta koska toisin kuin oli luvannut, Pinokkio ei ollutkaan Emman kanssa tämän lapsuudessa joka oli kaiken päälle rankka, satuihin ja taikuuteen saati väitettyyn totuuteen uskominen on aikuiselle Emmalle hirvittävän vaikeaa.
Tämä sarja on todella kiehtova ja jännittävä. Kirjoittajat ovat luoneet hienot ja samaistuttavat tarustatarinat kaikille mukana oleville rakastetuille satuhahmoille, lisäksi on erityisen mielenkiintoista ja koskettavaa seurata juuri tällaisten hahmojen eloa tässä meidän taiattomassa ja karussa todellsiuudessa. Siltikin vaikka nämä eivät itse muista eläneensä kerran maailmassa joka oli täynnä taikaa ja onnellisia loppuja.
Mutta, kuten sanoin, näitä hahmoja on upeasti syvennetty ja monitahoistettu, jo alkuperäisessä maailmassaan eli heidän elämä ei murheetonta ja mutkatonta satumaailmassakaan ollut. Siellä vaan oli myös taikaa ja hyviksille aina onnellinen loppu.
Vaikka tämä ottaakin klassikkosatuihin ja niiden hahmoihin modernin näkökulman, satumaailman puoli on pidetty vahvasti ja uskollisesti taianomaisena ja keskiaikaisena ja satujen tyypillisesti hehkuttama tosirakkaus ja tosirakkauden suudelma on tässäkin versiossa kaikenvoittava asia. Luonnollisesti se tarkoittaa sitä että jokin siihen liittyvä purkaa myös tuon vangitsevan kirouksen ja tuo kaikkien muistot takaisin - mutta ensimmäisen kauden lopussa on silti yllätysjuonenkäänne & toinen tuoantokausi vaikuttaa yhtä vahvalta ja mielenkiintoiselta.
Sarjan edetessä esitellään muitakin rinnakkaismaailmoja, kuten Ihmemaa, Neverland, ja tohtori Frankensteinin maailma ja kaikilla on mielenkiintoinen osa kokonaisuudessa.
Kolme omaa suosikkihahmoani ovat Tittelintuure, Lumikin äitipuoli Regina, ja Punahilkka.
 |
| Tittelintuure. |
 |
| Punahilkan isoäiti on kova täti! :D |
Yksi ongelma on siinä että sarjan asetelmaa ei muunnella tarpeeksi kausien vaihtuessa. Kolmannen kauden jälkeen alkuperäinen teema alkaa maistua hieman puulta. Aina vaan "minä minä minä, mulle mulle mulle, onnellinen loppu onnellinen loppu onnellinen loppu!!1" Etenkin pahisten puolelta. Jokaisessa kaudessa on oma selkeästi eroava "pääpahis" ja tarinapolut mutta tuo perusteema ja perustavoitteet pysyy aina samana ja niistä jauhetaan liikaa. Juu, kyseessä on satumaailmat ja satuhahmot ja onnellisen lopun käsite on kuuluisa saduista mutta se ei tarkoita ettei satuihin pohjaava sarja voisi vaihtaa teemaa kun sitä luuta on muutama kausi jo kaluttu.
Toinen ongelma on sama kuin LOST:issa - käsikirjoittajat tuntuvat improvisoivan taikuuden ja universumin sääntöjä liikaa. Jatkuvasti toistetaan "Taikuudella on aina hinta." Eli että taikuutta ei koskaan saisi ilmaiseksi vaan täytyy antaa jotain vastineeksi tai ottaa haluamansa mukana myös jotain kamalaa. Ja nimenomaan painotetaan sanaa "aina". Ja kuitenkin, hahmot käyttää jatkuvasti kevyttä taikuutta ilman minkäänlaisia seurauksia tai maksuvaatimuksia. Hinta tuntuu pätevän vain pimeään taikuuteen tai isompiin hyötyihin. Ei tällä muuten väliä, mutta kun sitä tosiaan toitotetaan joka hiton välissä "Magic ALWAYS comes with a price!!1" Valehtelijat. *huoh*
Ja myös, vähän väliä toitotetaan dramaattisesti kuinka "tätä ei voi perua" tai "tästä ei ole enää paluuta", mutta kuitenkin muutamaa jaksoa myöhemmin hahmot löytää jonkun porsaanreiän ja kyseisen asian sai sittenkin kumottua. Se on pidemmän päälle ärsyttävää ja imee kaiken jännityksen. Etenkin kun kumoamistavat on välillä täysin tyhmiä ja aivan liian helppoja, tai niitä ei selitetä lainkaan vaan selitys on periaatteessa "koska taikuus". Ja tämä sortuu saippuaoopperamaiseen tapaan tappaa hahmoja ja myöhemmällä kaudella kirjoittaa ne sittenkin ktakaisin "hahaa, eipäs kuollutkaan!" ja antaa jonkin puolivillaisen selityksen miten se vältti kuoleman.
Jälleen kerran, imee merkittävästi jännitystä.
Eli kuten LOST:in kanssa, kirjoittajat eivät tämänkään sarjan kanssa vaikuta tietävän mitä lopultakin haluavat hahmojen tarinoilta saatika että miten lopettaisivat sarjan. Mutta kuten sanottua, tämä sarja on onnistuttu pitämään kasassa paljon paremmin sekä paljon selkeämpänä seurata.
Pienempi, mutta kuin myös hieman ärsyttävä elementti tässä (kuten LOST:issakin) on hahmojen tapa jatkuvasti kiristää, uhkailla ja lahjoa toisiaan ja mahtailla sen sijaan että keskustelisivat normaalisti. Siis jatkuvaa juonittelua ja voimapeliä mikä alkaa pidemmän päälle kyllästyttää. Silloinkin jos keskustelu on luontevaa ja arkista, aivan normaalia, se usein päättyy siihen että toinen osapuoli kolkkaa toisen tajuttomaksi tai johnkin muuhun "yllätys"käänteeseen. Välillä tekee mieli repiä hiuksia päästä - ei olisi mitään tarvetta jatkuvasti sulloa kuvioihin juonittelua ja salaperäisyyttä.
Syy miksi tätä jaksaa tuosta huolimatta katsoa kausi toisensa perään on ne mielenkiintoiset hahmojen taustatarinat -ja ihmissuhteet sekä loistavat näyttelijät. Ne kantavat hyvin, mutta tosiaan, kolmoskauden jälkeen on alkanut pikkuhiljaa heikentyä. Toivottavasti kirjoittajat ymmärtävät lopettaa ajoissa. Odotan mielenkiinnolla millaisen päätöksen tällainen universumi saa - siinä kun on vain mielikuvitus rajana ja sitä näillä käsikirjoittajilla tuntuu riittävän. // MUOKS.
Klassikkosatujen/tarinoiden ystäville ehdottomasti pakko-katsoa -tasoinen tv-sarja!
Sekoittaa ihanasti fantasiaa, todellisuusdraamaa ja jopa rikosdraamaa, hyödyntäen kiehtovasti rakastettuja satuhahmoja. Sekoittelee hahmoja ja tarinoita kekseliäästi ja mielenkiintoisesti niin yleisjuonen kuin sivujuontenkin hyväksi. Esimerkiksi Kaunottaren ja Hirviön tarinasta on sovitettu tosi mielenkiintoisen vaihtoehtois-versio. Vaikuttaa siltä että suurimmaksi osaksi kaikki tässä amerikkalaisessa sarjassa pohjautuu nimenomaan klassikkokirjoihin. Tosin, ainakin Peter Panin hahmo on osittain Disney-versioon pohjaava sillä hän on tässä n. 15-vuotias teini kuten Disneyn animaatiossa. (Barrien alkuperäisessä kirjassa Peter on vasta 6-12v pikkupoika.) Ja osittain oma versionsa, sillä tosin kuin Barrien kirjassa ja Disneyn animaatiossa, tässä Pan on pahis ja Peterin & Wendyn tarina on aivan eri. Samoin, kapteeni Koukku on persoonaltaan monitahoisempi ja vähän enemmän hyvis kuin kirjan versio. Pidän muuten hänestäkin tässä versiossa. Ja pidän kovasti Neverlandistä tässä, se on alkuperäiselle kirjalle uskollisesti synkkä ja vaarallinen paikka - oikeastaan jopa synkempi. Peter Panin irrallaan leijaileva varjokin on hyödynnetty suhteellisen hienosti.
