Salatut elämät (1999-2002)

Eli minähän en tarkoita sitä viime vuosikymmenen älytöntä sontaa. Vaan sitä alkuperäistä, melko laadukasta draamasarjaa vuosilta 1999-2002. "Fani" nyt on turhan vahva ilmaisu, mutta pidän niistä ekoista kausista paljon. Mitä, onko kaksi eri sarjaa samalla nimellä? Tavallaan on ja tavallaan ei.

Salatut elämät alkoi tammikuussa 1999 oikeasti aika laadukkaasti kirjoitettuna ja leikattuna, hienosti näyteltynä draamasarjana jossa oli sydäntä ja aitoa tunnetta mukana. Se ei ollut mikään kiireellä tekaistu Suomen Kauniit ja Rohkeat. Siinä ei revitty draamaa realismin kustannuksella, yhtä jaksoa ei tungettu täyteen kaikkea tyhjänpäiväistä tekemällä tehtyä suhdedraamaa tai teennäistä teinisekoilua, kohtauksia ei järjestelty sattumanvaraisen sekavasti, eikä aikajanan kanssa sekoiltu. Ja kaikki isommassa osassa olevat näyttelijät olivat heti hommansa osaavia.

Nykyään se on täysin erilainen, täys roskasarja ja siltä ei saisi odottaa mitään, mua silti äsryttää miten nykyiset käsikirjoittajat eivät viitsi edes vähän katsoa mihin väliin mitäkin tempaisevat. Tarviko sen 2-vuotiaan vauvan kasvaa 5-vuotiaaksi pikkupojaksi just sillon ku naapurin täti oli raskaana ja näin ollen oli raskaana kokonaiset kolme vuotta eikä kukaan ihmettele mitään? Ja toinen naapurin täti keksi väittää olevansa raskaana näin ollen kolme vuotta kuolleena olleen miehen kanssa ja kukaan ei kyseenalaistanut väitettä, ja lisäksi se nainen vielä loppujen lopuksi tajusi että tosiaan oli raskaana sille. Eikö olis mitenkään ollut mahdollista vanhentaa sitä kakaraa edes vähän uskottavammassa kohtaa? Eihän toki Kaunarit-tyylisillä sarjoilla ole oikein koskaan mahdollisuutta lisätä hahmojensa ikävuosia täysin realistisuuden ja logiikan nimissä, mutta jotain rajaa! Ja nykyhetken tapahtumissa ne on repineet takaisin kuvaan hahmon joka kirjaimellisesti haudattiin kuolleena ja sen luutkin oikeen kaivettiin esiin yhdessä vaiheessa niin että sen kuolleisuus oli oikein mahdollisimman kirjaimellisesti ja ikimuistoisesti näytetty ja silti se onkin nykyhetkessä yhtäkkiä täysissä sielun ja ruumiin voimissaan ja historia on täysin uusiksi kirjoitettu. Vitun urpot eivät edes yritä luoda edes näennäisesti laadukasta tavaraa.

Mä tiedän, se on vain kuvitteellinen tv-sarja ja otan tästä nyt pulttia lähinnä siksi että arvostan laatuviihdettä, tykkäsin alkuperäisestä sarjasta ja tämä nykypaska pilaa tai ainakin suuresti vähentää alkuperäisten Salkkarien mahdollisuuden saada uusia faneja koska sarjaan tutustuvat varmasti luulevat että se on aina ollut tollasta sielutonta, ärsyttävää ja välinpitämättömästi toteutettua paskaa. Äääh. Palataanpa siis takaisin kulta-aikoihin.

ALKUPERÄISET HAHMOT
(joskin Kari Taalasmaa ja Maarit Salin näyttäisi puuttuvan joukosta)

Salatut elämät, (puhekielessä Salkkarit), tarkoitettiin todennäköisesti alunperin ihan vain uudeksi suomalaiseksi draamasarjaksi, ei saippuasarjaksi. Siihen nimittäin suunniteltiin tietty jaksomäärä ja vain noin kolmen vuoden kesto - eli ilmeisesti siihen suunniteltiin loppu, eli siihen pakostakin oli suunnitelti valmis juonikuvio. Sinänsä siis outoa että se muuttui sopimuksen jatkon jälkeen vuosien mittaan roskasarjaksi ja vielä oudompaa että se on siltikin kai Suomen suosituin sarja. Siis käsittääkseni se nousi suosioonsa nimenomaan sen alkuperäisen, laadukkaan, samaistuttavan ja aidontuntuisen tyylinsä takia, niin että miksi helvetissä se alkoi muuttua täysin ja miksi se on vieläkin Suomen katsotuin? Tai no...kai ne ajatkin ovat muuttuneet ja uusi sukupolvi arvostaneet sem uutta tyyliä tarpeeksi. En tiä.

Jos alkaisin selittää alkuperäisten Salkkareiden juonipolkuja, se saattaisi kuulostaa jossain määrin ylidramaattiselta saippuaoopperalta, mutta jos katsot muutamia ensimmäisiä jaksoja, ymmärrät ehkä ettei se ollut. Ja se oli tosiaan rauhallisesti ja hyvin kerrottua tarinaa jossa jaksojen tapahtumat ja päätökset muisti vielä pitkään, koska niihin samaistui välittömämmin ja niistä ja hahmoista oikeasti välitti. Nykyään edellisen jakson saattaa unohtaa jo viidessä minuutissa, koska ne eivät yleensä ole mitään muuta kuin tekemällä tehtyä ylidramaattista sekoilua ja 5-vuotias pentukin osaisi leikata jaksojen kulun paremmin kuin se kuka ikinä nykyiset jaksot sitten leikkaakin. Ei toki koko syy leikkaajassa ole, hänhän voi vain tehdä parhaansa sillä materiaalilla mitä saa työstettäväkseen.

En muista milloin Salkkareiden taso alkoi laskemaan kuin lehmän häntä, mutta epäilen että se tapahtui suurinpiirtein niihin aikoihin kun alkuperäiset nuoremmat hahmot kirjoitettiin ulos. (Miia, Saku, Kalle, Aki ym.) Ja sen taas epäilen tapahtuneen silloin alkuvuodesta 2002 jolloin Salkkareiden oli tarkoitus päättyä. Se voi olla että Salkkarit yrittää yhä käsitellä tärkeitä teemoja, mutta nykyversion naurettavalla tyylillä ne tuskin uppoaa ihmisiin yhtä hyvin kuin alussa, koska nykyään Salkkarit on tosiaan pitkälti aivotonta draamaa viihteen nimessä.

Alkuperäisen tyylin ja materiaalin vaihduttua roskaan mä aloin katsoa Salkkareita vain silloin tällöin kausittain, koska se oli yhä hyvää hetkiviihdettä, mutta lopulta vain jos sattui kanavalle ja joku uusi hahmo sattui herättämään mielenkiintoni, (kuten esim. Miro ja Salla.) Katselukausieni välissä alkoi olla usein kuukausia. Lopulta vannoin etten enää ikinä katso niitä sekuntiakaan, sillä paloi päreet totaalisesti kun yhteen jaksoon heitettiin niin paksua ja älytöntä draamaa että keitti yli. Kirjaimellisesti älytöntä koska siihen ei ollut MITÄÄN logiikkaa. Siis sen mä vielä siedin että saippuaoopperaksi muuttuneen sarjan aikajanan kanssa ollaan välinpitämättömiä, mutta jos draamaelementinkin suhteen heitetään logiikka hevonperseeseen niin kyllä katkeaa kamelin selkä, sillä sellanen on jo mautonta jopa tv-viihteeksi! Sen jälkeen mä taisin kuitenkin silti myöhemmin jatkaa niiden seuraamista kun siihen käveli joku uusi tarpeeksi mielenkiintoinen hahmo just sillon ku satuin surffaamaan kanavalle, ja vaikutti olevan siedettävästi kirjoitettu kausikin meneillään. Nyt en kuitenkaan ole katsonut tv:tä oikeestaan kuin vain lauantaisin enkä siis edes muistanut Salkkareiden olemassaoloa suunnilleen vuoteen ennen ku viime viikolla sattumalta osui kolmoselle ja näin että yksi alkuperäisistä hahmoista, Kalle, oli pöllähtänyt takaisin kuvioihin. Kalle kun sattui oleeen yksi suosikeistani kans.

Pidän myös Salkkareiden tunnarista, sen sävelestä ja sanoista. Mielestäni se puki hyvin alkuperäistä sarjaa ja on kurjaa että se joutuu nyt edustamaan roskasarjaa. Onneksi edes sen sanoitus on jätetty pois ja lopputeksteissä kuuluu vain pätkä instrumentaalia versiota. Niin, ja oletteko huomanneet, että aluksi Salkkareiden yksi jakso kesti 20 minuuttia jopa ilman mainoskatkoja? Nyt ne kestävät vain noin kymmenen minuuttia ilman mainoskatkoa ja siksi ne kai tunkeekin väliin kaksi pitkää mainoskatkoa jottei kukaan vaan huomaisi että niiden laatu on laskenut niin dramaattisesti ettei yhtä jaksoa kestäisi erkkikään jos sen pituus olis oikeasti sama kuin ennen. Tai, ainakin muistelen että olisin joskus ottanut aikaa ja näin olisi.

Kalle, Ismo ja Miia

Alkuperäisistä Salatuista elämistä ehdoton suosikkihahmoni taitaa olla Saku Salin. Sakulla oli hyvät jutut ja mielenkiintoinen persoona, sekä oli sarjan keskipisteenä mielenkiintoisella tavalla. Ja Jasper Pääkkönen nappivalinta sen näyttelijäksi. Salinien perhe oli muutenkin viihdyttävä, mutta jotenkin sydämeni veivät enemmän Laitelat. Se miten niiden välinen rakkaus ja side oli silti vahva vaikka Ismo hakkasikin lapsiaan eikä pystynyt halutessaankaan yksinään parantumaan.
En tietenkään ajattele että se tilanne olisi mitenkään ihailtava tai miellyttävä sinänsä, mutta se oli mielestäni liikuttavaa koska se osoitti jollain merkittävällä tavalla perherakkauden kestävyyttä ja miten sen nimessä on valmis kestämään mitä tahansa - ja koska se ei silti glorifoinut eikä esittänyt perheväkivaltaa hyväksyttävänä, ja Ismokin haki lopulta apua ongelmaansa. :)

Luin silloin Salkkareiden kulta-aikoina myös pari niistä spin-off-kirjoista. Ainakin Siljan vaihto-oppilas-vuodesta ja Kallen intti-vuodesta. Ja nekin oli tv-sarjan lailla hyvää luettavaa. En uskalla edes kuvitella millaista älytöntä pullamössöskeidaa nykyajan version pohjalta kirjoitetut kirjat ovat, mikäli sellaisia vielä väännetään.

Tällä hetkellä Salkkareiden ensimmäinen kausi on myynnissä DVD-bokseina ja toisesta kaudesta aiankin eka puolisko. Suosittelen vuokrata jostakin hyvinvarustetusta videovuokraamosta ja tsekata ne. Suosittelen lämpimästi vaikket yhtään arvostaisi nykypäivän Salattuja elämiä. En nimittäin voi painottaa liikaa että alunperin tämä sarja oli verrattain kuin toiselta planeetalta ja oikeasti ajankulun arvoista. Ei läheskään yhtä hyvä kuin Käenpesä tai Sydän toivoa täynnä, mutta hyvä kuitenkin.

Saku, Miia ja Kalle tonkii kuolleen Puustisen asuntoa:
(ensimmäisiä jaksoja)

Salatut elämät - Viikko 5

(ensimmäistä vuotta)

Fandom-kysely

Löysin ja suomensin/sovelsin nämä kysymykset täältä.

1.) Valitse 2-5 tämänhetkistä fandomiasi?
1. Harry Potter
2. Leijonakuningas
3. Peter Pan
4. Oopperan kummitus
5. Buffy Vampyyrintappaja / Angel TVS

2.) Suosikkihahmosi kustakin fandomista?
1. Barty Kyyry Jr., Sirius Musta, Weasley kaksoset, Albus Dumbledore, Lee Jordan
2. Simba, Kiara, Kovu, Banzai, Pumba
3. Peter, Wendy, kapteeni Koukku, Helinä-keiju
4. Erik (eli Kummitus), Christine (ei Lerouxissa), Raoul (ei Lerouxissa)
5. Connor, Giles, Angel, Buffy, Fate, pormestari Richard Wilkins, Spike, Willow, Xander, Anya, Tara, Oz, Joyce

3.) Suosikki parituksia?
1. En oikeastaan mieti parituksia Pottereissa eli ei ole suosikkeja. Fanien au-parituksista tosin kiehtoo Draco/Hermione.
2. Kiara/Kovu. Ei oikeastaan muita. Fanien parituksista en niin välitä.
3. Peter/Wendy. Sama juttu kuin yllä.
4. Erik/Christine. Sama juttu kuin yllä.
5. Buffy/Angel, Buffy/Spike, Tara/Willow, Oz/Willow, Xander/Anya.

4.) Mikä on suosikkiasiasi ko. fandomissa?
1. Koko syvästi inspiroiva velhouniversumi ja miten kirjat yhdistää hienosti lapsenomaiseen materiaaliin, synkkää ja aikuisemmille suunnattua teemaa ja materiaalia. Ja foorumiroolipelit.
2. Se miten synkkä ja rehellinen se on Disney-elokuvaksi.
3. Peter Panin hahmon psykologia.
4. Andrew Lloyd Webberin musikaali(elokuva) ja Susan Kayn faninovelli. Kumpikin yhtä suosikkeja.
5. Hahmojen erityisen helposti samaistuttavuus, sarjan huumori, ja nuorten hahmojen puhetapa joka on tosi viihdyttävää, Angel TVS:ssä myös sen tunnari sekä Connorin ja Angelin tarina.

5.) Mikä ärsyttää/mitä vihaat eniten ko. fandomissa?
1. Ei oikeastaan mikään. Ei ole vielä yhtään erityisen ikävää kokemusta.
2. Fanit jotka eivät kunnioita rajaa fanitarinoiden ja virallisten faktojen välillä vaan levittelevät omia fantasioitaan totuutena, mikä luo hirmuisesti sekavuutta ja virheellistä tietoa uusille faneille.
3. Se miten Disneyn animaatioelokuva on muodostunut Peter Panin keulakuvaksi/kasvoiksi vaikka sillä on hyvin vähän yhteistä alkuperäisen, todellisen tarinan ja hahmojen kanssa.
4. Andrew Lloyd Webberin oman rakastetun musikaalinsa virallinen jatko-osa(a) Love Never Dies.
5. Ei tässäkään oikein mikään.

6.) Oletko luonut siihen yhtään fanihahmoa? (fanihahmo = original character = täysin itse luotu.)
1. Kyllä.
2. En, (jos au-versiotani Kovusta ei lasketa.)
3. En.
4. En, mutta aion kyllä.
5. En.

7.) Haluatko kertoa niistä hahmoistasi jotain?
1. Jesse oli velho ja ihmissusipoika joka tappoi kerran onnettomasti tyttöystävänsä pikkusiskon ja tuli isänsä hylkäämäksi, vihasi kiroustaan ja lopulta se vahingossa saatiin nostettua sen yltä.
Hunter on velho ja ihmissusipoika joka rakastaa tartuntaansa ja puolitosissaan miettii millaista olisi tappaa ihminen, on lähes ylivilkas persoona ja suuri kauhugenren fani ja käytännön pilailija.
Jacob on tuon uudemman ihmissuteni isä joka on velho, mutta työskentelee jästien rikospoliisina ja jonka pikkuveli katosi vuosikymmeniä sitten, liittyen taikamaailman rikoksiin. Hän on hyvin omistautunut ja rakastava isä eikä ikinä hylkäisi poikaansa.
Connor on hieman epätasapainoinen vaikkakin onnellisesti hyville vanhemmille adoptoitu puoliverinen velho. Hän on kahden verisisaruksen lapsi, mutta se ei tuonut minkäänlaisia kehitysongelmia. Epätasapainoisuus johtuu juuristaan psykopaatti-isänsä hoivissa. Connor oli niin nuori huostaanotettaessa ettei tietoisesti muista mistään mitään, mutta jäljet jäi ja kaavailen että koko historia aukeaa hänelle vielä jonain päivänä ja mahdollisesti kallistaa hänet toisessa velhosodassa pimeän puolelle.
2. Kovusta loin au-version vaihtoehtoiseen todellisuuteen sijoittuvaan foorumiroolipeliin.
3. -
4. Aion luoda oman fanihahmon Oopperan kummitus-roolipeliini. Kaavailen että se olisi jonkinlainen katulapsi/teini.
5. -

8.) Kuka on vähiten suosikkisi fandomin hahmoista?
1. Ginny Weasley. Ärsyttävä persoona.
2. Zira. Jotenkin vaan ei niin kauheesti kolahda.
3. En osaa sanoa.
4. En osaa sanoa.
5. Herra/Master (vampyyrien "kuningas")

9.) Oletko romanttisesti ihastunut mihinkään päähahmoon?
En, enkä sivuhahmoihinkaan.

10.) Haluatko sanoa fandomisi luojalle jotain?
No joo, mutta on hyvin epätodennäköistö ettö he lukisivat suomenkilistä blogia ja juuri tätä merkintää. :)

Taru Sormusten Herrasta

Ensikosketukseni oli Sormuksen Ritarit-elokuva alkukeväästä 2002. Rakastuin, joten ryntäsin heti kirjakauppaan ostamaan koko trilogian yhteisnidoksena. En eroaisi siitä niteestä suurestakaan summasta. Muistan kuinka luin sitä jopa vielä tauottomammin kuin Harry Potter-kirjojakin. Meinaan Harry Potterit jotenkuten sain laskettua käsistäni jossain vaiheessa yötä, mutta TSH:ta luin päivät ja yöt ajantajun kadottaen, ja kerran auringon noustessa väitin työharjoittelupaikkaani olevani kipeä jotta ei tarvitsisi lopettaa lukemista. (Puolustukseni voin sanoa, että olin silloin teini-ikäinen. ;D)
Sitä paitsi örkit olivat juuri löytäneet Frodon Lukitarin luolalta ja Sam kuullut ettei Frodo-herra olekaan kuiollut ja lähti seuraamaan örkkejä saadakseen Frodon takaisin ja sitten alkaisi seikkailun vaarallisin osuus.

Muistan kuinka pillitin silmät päästäni kun Sam luuli Lukitarin tappaneen Frodon ja viipyi isäntänsä ruumista pidellen tuntikausia ja lupasi palata tämän luo enää koskaan eroamatta, sitten kun olisi saattanut Frodon tehtävän loppuun. Ne sivut on kyynelten tahrimat ja mielestäni tuo kohtaus on elokuvassa aivan liian kepeästi ja pikakelauksella sivutettu. Olisivat edes pidennettyihin dvd-versioihin laittaneet sen enemmän kirjan mukaisesti, jos edes filmasivat sitä niin...Rakastin ko. kohtaa yhä enemmän kun sitten tarun päätyttyä luin Tolkienin lisäyksiä kirjan liitteistä ja selvisi miten tärkeä kohta tuo oli Frodon ja Samin jälleennäkemiselle kaikkien vuosien jälkeen.

Eli kuten näette, minä rakastuin tässä Tarussa ensisijaisesti Frodon ja Samin ystävyyteen joka syveni veljeyden tasolle yhteisen matkan aikana, ja rakastumiseni on Tolkienin kirjoituksen ja elokuvantekijöiden lisäksi suuresti myös Elijah Woodin ja Sean Astinin loistavan näyttelijätyön ja kemian ansiota.

En tiedä miten uusi idea Tarun perusastelma oli silloin kun Tolkien sen julkaisi, mutta minua kiehtoo valtavasti ajatus että maailman hallitseminen, julmuus, ahneus ja pimeys voisi olla kiteytyneenä yhteen niin pieneen ja kauniiseen esineeseen. Ja että sen tuhoaminen ei kävisi kädenkäänteessä ja tuskitta. (Niin, How It Should Have Ended-videot ovat hauskoja ja tekevät usein hyviä pointteja, mutta minä en usko että Sormusta olsii voitu tuhota vain lentämällä kotkilla Tuomiovuoren yli. Sauron etsi sitä jo jatkuvasti monelta eri suunnalta, varmasti Mordorin ilmatilaakin tarkkailtiin jo kauan ennen kuin Saattue lähti matkaan.)

Suosikkihahmojani tarinasta ovat ehdottomasti Frodo ja Pippin. Hobitit ylipäätään. :)
Aragorn on myös kärkipäässä ja elokuvien näyttelijä osui todella kohdalleen kuten oikeastaan kaikkien hahmojen suhteen.

Mielestäni Peter Jacksonin elokuvatrilogia on mahtava ja sydämellinen tribuutti Tolkienin tarulle. Onhan niissä toki tarpeettomia muutoksia, sellaisiakin joista en pidä. Kuten esim. nyppii että ne antavat kuvan ihan kuin Sam olisi pysynyt Frodon rinnalla ensisijaisesti koska lupasi Gandalfille, kun tosiasiassa (eli kirjassa) se pysyi sen rinnalla koska se kuului sen persoonaan ehdottoman rakastavana, omistautuneena ja uskollisena ystävänä ja palvelijana. Sam suorastaan loukkaantui kuin haltiat vihjailivat että hän saattaisi jättää Frodon...Ja mielestäni oli hupsua dramatiikkaa sitoa Arwenin henki Sormuksen kohtaloon. Ja elokuvaversen Lukitar on naurettavan pieni ja liian hämähäkki. Minä kuvittelin sen ainakin kymmenen kertaa isommaksi ja vain hämähäkkimäiseksi olennoksi. Mutta mikään muutos ei kaiherra minua liikaa, koska yleisesti ottaen elokuvien tunnelma ja juonirunko on täydellisesti kohdallaan! Kuten myös pitkälti hahmojen suhteiden esitys.

Yksi suosikkikohtiani elokuvista on kun Pippin pelastaa Gandalfin hengen. Pikkuinen, nuori ja ei-niin-kauan-sitten henkisesti kovin kypsymätön hobittipoika pelastaa ikivanhan ja viisaan velhon. Tietenkin kohtauksen vaikuttavuuden ratkaisevin puoli on se että tuo velho rakasti hobitteja ja hobitit häntä, ja nuo kaksi olivat ystäviä ja tavallaan omasivat jonkinlaisen vanhempi/lapsi-suhdedynamiikan. :')

Siis kaikenlaiset muutokset eivät haittaa, kun elokuvan ohjaajalla, näyttelijöillä ja muilla tekijöillä on kuitenkin selvästi kunnioitus ja sydän täysillä mukana. Ja mielestäni PJ:n trilogiassa todellakin on. Vaikka joku joskus tekisikin kirjalle vieläkin uskollisemman elokuvasovituksen, minun on vaikea kuvitella että se yltäisi tunnelmassaan ja hengessään yhtään lähemmäs kirjaa kuin Jacksonin trilogia.
Rakastan kirjaa enemmän kuin elokuvia, mutta olen silti lukenut sen vain kahdesti ja elokuvat nähnyt lukemattomia kertoja. Näkökykyni on huonontunut viime vuosikymmenen aikana joten pitäisi ostaa toinenkin kirjakopio jossa on parempi fontti(koko) ja riviväli. Elokuvatrilogian olen nähnyt jokaisen osan 4-6 kertaa leffateatterissa ja lukuisia kertoja pidennettyinä dvd-versioina.

VIRALLINEN TRAILERI:

PARI TEKEMÄÄNI FANIVIDEOTA: