tiistai 16. elokuuta 2011

Foorumiroolipelit

Jos olisin löytänyt foorumiroolipelit muutamaa vuotta aiemmin, olisin ehkä säästynyt monelta tuskalta ja virheeltä elämässäni. Vaan parempi myöhään kuin ei milloikuin ynnä muita kuluneita sanontoja...Syksyllä 2003 tutustuin kunnon foorumiroolipelien kiehtovaan maailmaan.
Parin vuoden ajan kirjojen ja elokuvien hahmot olivat selkeästi lähempänä sydäntäni ja parhaiten inspiroivia, mutta lopulta eräs Harry Potter-roolipeli inspiroi minua taas luomaan vaihteeksi täysin omiakin hahmoja. Harry Potter-roolipelit ovat ylipäätään olleet aina parhaiten inspiroivia hahmonluonnin suhteen. Olen aina itse pyrkinyt perustamaan roolipelejä fandomeista joista niitä ei vielä ole tai jos on, niin raikkaalla tai muuten erilaisella idealla. Keväällä 2004 Harry Potter-roolipeli varasti sydämeni ja Harry Potter-roolipelit yhä ovat ehdottomasti suosikein ja eniten inspiroiva aihepiiri ja varsinkin niiden kanssa olen pyrkinyt erilaisuuteen ja luovuuteen.

Olen kertonut paljon roolipelihistoriastani ja esittelen kaikki hahmoni sivustollani Hour of the Wolf joten en tässä aiheeseen nyt tämän syvemmälle kaivaudu. Tulevissa merkinnöissä tähän blogiin kuitennkin todennäköisestit laitan ajatuksia joita en noille sivuille asti vaivaudu laittamaan.

Tällä hetkellä ylläpidän monia roolipelejä, muutamaa roolipelilistausta, sekä keskustelufoorumia suomalaisille internetroolipelaajille. Toimin aikoinani pari vuotta tarkastajana Rope-Netissä joka on tällä hetkellä Suomen kattavin roolipelilistaus.

Ylläpitämäni foorumiroolipelit:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti